sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Moona on Puh Pah Pallero..


..Tai ainakin tässä kuvassa se oli n. puolivuotisena. Tulee ihan mieleen piikkisiili, koska karvat on jokapuolelta pystyssä. Eihän se vieläkään mikään kaunis ole, mutta uskaltaisin sanoa että sen tunnistaa ihan bordercollieksi kuitenkin. En edes ennen tän kuvan katsomista muistanut kuinka hölmöltä se näytti.


Eilen oltiin tavalliseen tapaan tokoilemassa illalla kaarihalleilla. Moona oli ihan super hyper! En tarkoita tällä niinkään super hyvää, vaan ennemminkin super energistä. Ei sitä edes huomannut, ennenkuin vasta kentällä. Kotona se oli vielä ihan rauhallinen koira Moonaksi, mutta kun päästiin kentälle kaivautui hirmulisko Moona esiin.

Aloitettiin ruudulla. Ajattelin aloittaa paikan hakemisella, mutta Moona tarjosikin vasenta etutötsää. Ollaan nyt naksuteltu merkkiä sisällä, ja ilmeisesti se ei sitten hahmottanut ruutua niin lyhyen välimatkan päästä vaan luuli merkiksi. Pienensin ruutua ja menin himpun verran kauemmas lähettämään, johan löytyi kosketusalusta ihan sieltä ruudun keskeltä. Korjasin ruudun takaisin oikean kokoiseksi ja nyt lähetin sen jo kaukaa. Hienosti ampui ihan oikeaan paikkaan ja länttäsi tassut vauhdista alustalle. Yritti jarruttaa hienosti mutta liukui yli takarajan. Pyysin korjaamaan paikkaa, mutta ei korjannut. Kävelin ruudulle urkkimaan tilannetta, ja kyllä se kosketusalusta vaan siinä tassun alla oli, miksipä siis olisi korjannut. Kosketusalustana mulla on tosiaan sellainen pieni laatan pala, eli ehkä huonoin vaihtoehto liukkaalla lumella. Sen takia laatta, ettei ottaisi sitä suuhun. Tein uudelleen ja laitoin kosketusalustan ruudun etuosaan. Moona liiti taas täysillä ruutuun ja kosketualustalla laittoin liinat kiinni. Nyt jo paikka parempi, mutta eihän sitä tietenkään tällä korjata. Kyllähän sen koiran pitää tietää, että keskelle ruutua on vauhdin pysähdyttävä. Käskin maahan ja nopeasti meni, eikä varmasti ennakoinut kun maahan käsken sen niin harvoin. Kävelin myös loppuosan ja kutsuin seuraamaan. Yritys hyvä kymmenen, mutta seuraamisen sijaan se kävikin lahkeeseen kiinni, hehheh. Seuraavan kerran käskin napakasti seuraamaan ja jarrutin vähän vauhtia niin onnistui. Tarkoitus ei todellakaan ollut saalistaa minua. Osa ongelmista johtui kuitenkin Moonan energisyydestä. Heti näkyi yksi treenaamaton päivä.

Tehtiin myös häiriö seuraamista. Huijasin Moonaa huutamalla kaikkia tuntemattomia "käskyjä" ja huomautin jos Moona yritti keksiä niihin jotain omia liikkeitä palkan toivossa. Hyvin tajusi homman jujun, eli että namia tulee kun jättää turhuuksiin reagoimatta. Myös treenikaveri Emma huuteli kaikkea typerää, ja myös vaikeana ihan oikeita käskyjä mitä Moona ei saanut kuunnella. Yritti kuuliaisesti totella myös Emmaa, mutta pari kertaa kun huomautti väärästä ja palkkasi reagoimattomuudesta nekin toimi. Ainoastaan uimaan käsky oli liian haastava, vaikka joskus kesällä on sen viimeksi kuullut. Sanoin myös välillä maahan ja seiso käskyjä, hyvin osasi erottaa mös ne oikat ja toimia jos niin on opittu.

Lopuksi otin vielä noutoa. Emma leikki Vickanin kanssa vieressä, ja se oli ilmeisesti vähän liikaa häiriötä Moonalle. Keskittyminen ei ollut kokonaan noutokapulassa, vaan osaksi se oli ärsyyntynyt siitä kun toinen koira sai leikkiä mutta se ei. Syöksyessään kapulalle se ärisi, toi sen pureskellen ja suoraan sivulle. Pitkään aikaan ei ole enää yrittänyt tätä. Mutta ilmeisesti heti kun on vähän epävarmuutta se palaa vahaan ensiksi opittuun tapaan. Tehtiin muutama helpotettu toisto, ja lopulta saatiin hyvä ja palkka sitten siitä.

Lopuksi luoksetulon pysäytystä seisomaan. Näissä ei mitään erityistä.



Tänään olin Rasmuksen kanssa hallilla "tokoilemassa". Intoa löytyi paljon, mutta minulta vähemmän kärsivällisyyttä. Tehtiin maahan ja istumaan jäävejä. Hyvin onnistui liikkeestä. Otettiin myös sivulletuloja, jotka on hienoja kun on nami kädessä. Jos yrittää ottaa namin pois kädestä, menee Rasmu joko lukkoon tai maahan. En osaa päästä enää eteenpäin sivulletulon opettamisessa:( Vaihdettiin siis suosiolla johonkin mielekkäämpään tekemiseen. Otettiin eteenmenoja, ja Rasmu syöksyi hienosti lelulle. Osaahan se sen jo agilitystä, mutta kuitenkin. Sitten toko hyppyä, eli eteenmenoa lelulle hypyn kautta. Ei mitään vaikeuksia. Sitten kyllästyin tokoon, ja tehtiin agia varten sylikäännös, poispäinkäännös ja persjättö harjoituksia. Hauskaa oli!


Rasmun treenien jälkeen menin Moonan kanssa parkkikselle treenaamaan. Teemana oli korjata eilisiä virheitä. Ruutua se luuli jälleen kasaksi merkkejä, vaikka lähetin ihan sitä varten kauempaa ja näytin sille kosketusalustan. Ensin tarjosi vasenta etumerkkiä, käskin korjaamaan--> tarjosi vasenta takamerkkiä, odotin että itse yrittäisi ratkaista--> tarjosi oikeaa takamerkkiä, odotin--> meni maahan, odotin--> toi oikean etumerkin mulle. Aika vaikea esine muuten on tötterö noudettavaksi kun ajattelee. Matkalla kerroin sille, että nyt meni ihan puihin, hupsis. Aika hienosti yritti kuitenkin ratkaista ongelmaa. Nyt oli jo pakko saada onnistuminen, vein Moonan kauemmas ja menin ruudun viereen vahtimaan valmiiksi. Näytin kosketualustan ja sinne se sitten menikin. Tein pari ruutua pidemmältä ja nyt oli kaikilta osin priimaa. Kokeilin huviksen lähettää vielä pidemmätä, ehkäpä n. 40 metristä. Hyvin juoksi sinne ja kävelin palkkaamaan. Paikka oli oikea vaikka vauhdilla sinne meni. Lopetettiin tähän ruutu.

Sitten luoksetulon pyäytys seisomaan. Tein muutamat ja välillä pudotin palkan salaa Moonan taakse. Oli tosi hyviä ja nopeita. Kerrankin onnistui tämän treenaaminen ilman virheitä.

Seuraavaksi nouto käsittelyyn. Kokeilin kokonaisen ja oli aika hyvä. Tein muutaman luovutuksen lisää ja hianoja oli pääosin. Ei yhtään niinkuin eilen.

Sitten seuraamista pikkupätkät. Liikkellelähdöt oli hyvät, ja pisteet kotiin peruuttamisesta. Vaikkei olla tehty tätä muuten kuin pari kertaa huvikseen hassuteltu joskus aikaa sitten, niin piti paikan kuin liimattuna ja kontaktin täydellisesti myös, samoin sivuaskeleet ja paikallaankäännökset on tosi hyvät vaikka ei olla treenattu. Ihmeellistä, mutta kyllähän bc:t antaa monia asoita ilmaiseksi. Vasemmalle käännöksissä ennakoi täyskäännöstä, ja heitti peppua ihan liikaa. Naksuttelin hyvistä.

Lopuksi luoksetulo läpijuoksuna, hieno oli. Siitä super palkka loppuun.



Meinasin melkein jättää treenaamiset väliin tänään, koska olin ja olen vieläkin ihan katki poikki väsynyt. Olin meinaan itse kouluttautumassa agilityohjaajaksi sekä eilen, että tänään. Rankka viikonloppu siis. Mutta onneksi tuli lähdettyä treenaamaan kuitenkin, pitihän koirienkin saada koulutusta! Mutta huomiselle lupaan itselleni vapaapäivän tokosta, ja Moona saa tyytyä naksutteluun sisällä sekä ehkä myös piha aksailuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti