maanantai 11. heinäkuuta 2011

Agirotu ja avo treeni


Rasmun kanssa oltiin huputtelemassa Lappeenrannassa agilityn parissa. Hauskaa oli vaikkei tulosta tullutkaan. Ekalla radalla 4 rimaa mutta fiilis mitä mahtavin, samoin toisella radalla vaikka parit rimat ja keppien aloitus sössittiin. Open class meni aika huonosti, kun Rasmu oli radalle lähdettäessä masentunut ja paineessa. Vauhti oli sen mukainen ja kepeillä ohitti yhden välin kun yritystä puuttui, höh :(  Viime viikon keskiviikkona oli sattumalta laitettu sama open class rata ja silloin meni ihan täydellisesti, sjoituttiinkin kolmansiksi.

Tänään oltiin Moonan kanssa kokeenomaisissa treeneissä suorittamassa AVO ensimmäistä kertaa kokonaisena, ykköstulos olisi tullut kyllä vaikkei täydellisesti mennytkään. Niin ja paikkamakuuta ei tehty kun on juoksut, mutta torstaina onnistui 3.5min piilomakuu ihan ongelmitta.

Seuruu oli muuten korrektia, paitsi vasemmalla käännökset kusee ja pahasti! Moona tekee täyskäännöksen ja palaa oikealle paikalle vasta metrin mun kääntymisen jälkeen. Milloin niille on näin käynyt? Tehokuuri vasemmalle käännöksiä hep!

Jäävät oli kai aika hyvät.

Luoksetulossa lähti aika vauhdilla, mutta pysähtyi kuitenkin ihan nätisti, ja tuli lopun myös hyvällä vauhdilla.

Kaukot Kaksoiskäsky ekaan istumiseen. Ihmetteli liikkuria takana ja kurkisteli sinne ekan käskyn aikana. Istumasta maahan tipahtaa kevyesti kuin höyhen, mutta istumaan nousu vois olla nopeampikin, mutta ei missään nimessä ollut hidas. Pitää treenata rapistelevaa ja häiriköivää liikkuria kaukoissa, ja päästä torumaan taakse vilkuilusta.

Nouto Meni ensin haistelemaan pari metriä kapulasta jotain, ja vasta lisäkäskystä haki kapulan. Joko juoksuisena kiinnosti hajut, tai sitten oli epävarma jostakin. Himpun törmäs luovutuksessa ja edestä sivulle tulossa ottaa tukea mun jaloista.

Hyppy oli tosi hyvä nyt, mutta pitää treenata että tulee hyppy käskystä takaisinpäin sivulle. Käskyt on nyt eteen, istu ja tänne, mutta jos menee sivuun niin tänne käskyllä tulee loogisesti suorintatietä sivulle, mutta agin hyppykäskystä hyppää kyllä vaikka olis kuin vinossa, muttei tule sivulle.

Siinä on kolme asiaa mitkä pitää treenata kuntoon,  ja muita liikkeitä pilkotaan palasiin ja pidetään siten yllä. Ei enää onnistu jatkuvasti kokonaisten liikkeiden tekeminen, kun alkaa ennakoimaan tai muutenvaan liikkeet hajoaa. Syksyllä ehkäpä haettais avoimesta se ykkönen? :)

Tunnaria ollaan opeteltu myös, mutta metsän kepeillä :) Kaksi kertaa ollaan nyt kokeiltu muutama etsiminen kentälläkin sieltä löytyneillä tikun pätkillä, ja se on onnistunut. Tänään otettiin myös vierasta hajua, eikä se Moota häirinnyt. Ainut vaan ettei se kunnolla nää niitä kepin pätkiä nyt niin hyvin, kuin isoja tunnari palikoita. Jännityksellä odotan miten tunnarin siirtäminen oikeille palikoille vaikuttaa sen nenän käyttöön, ja miten se sulavasti niille palikoille siirrettäis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti