perjantai 23. syyskuuta 2011

Hyväntuulista, mutta huolimatonta tokoa


Tänään otettiin pitkästä aikaa pieni kokeenomainen toko pätkä treeneissä, ihan voittajan liikkeitä jo! Ohjelmassa oli seuraaminen, hyppynouto, liikkeestä istuminen ja luoksetulo. Seuruu oli muuten aika korrektia, mutta Moo meni hämilleen hitaasta käynnistä, jossa sitten käännökset levähti ja muuta vikaa. Selvästi hämmästyi, ja pitääkin nyt ottaa tehotreeniin hidas käynti. Hyppynouto oli muuten tosi hyvä, mutta hyi kamala mikä törmäys! Hyvä etten kaatunut! Myönnettäköön etten ole tainnut aina ihan olla siinä kolmessa metrissä ennen estettä, mutta liian liki se tulee aina muutenkin. Heti treeniin tämäkin. Suuri plussa oli kyllä, että Moo palautti kontaktin heti heiton jälkeen. Liikkeestä istuminen ei onnistunut, vaikka annoin pienen avun, otin uudestaa isolla avulla niin sitten se istui. Pitää vaan treenata normi treeneissäkin enemmän kokeenomaisena, ettei se tule yllärinä sille. Sitten luoksetulo, heheh.. Tötteröt häiritsi meitä! Aloituspaikka oli ehkä 4m tötteröistä sivussa. Ensin kävelin ihan tötteröiden viereen ja korjasin sitten oikealle linjalle. Sitten Moona juoksi kiinni tötteröihin, ja kiersi vielä vikan tötterön ennenkuin tuli sivulle. Jos jotain positiivista, niin pysähdykset oli aika hyvät muusta sekoilusta huolimatta. Tää on kuitenkin helposti treenattavissa kuntoon, ettei tarvii välittää tötteröistä. Nyt Moona reagoi oikein hyvin kehuihin, ja oli niin innoissaan että! Kontaktia sais pitää paremmin liikkeiden välillä, ja valmis sanasta voisin myös opettaa ottamaan kontaktin. Treenattava ei siis lopu kesken! Oikein hyvä tsekkaus näiden liikkeiden osalta, kyllä ne virheet vaan tulee parhaiten esiin koemaisissa tilanteissa.

Viikko on ollut myös aika esineruutu painotteinen. Me on käyty niin pohjalla että, esineet ei vaan löytyneet millään! Ei se pallopalkka vaan toiminut, eikä meidän treenitapa ehkä noin muutenkaan. Motivaatiota oli liikaa palkkaan, ja liian vähän itse esineiden etsimiseen. Mentiin perse edellä puuhun. Treeni treenin jälkeen aina vaan huonompaan suuntaan. Maanantain esine treeneissä ei meinannut löytyä mitään, ei sitten millään. Jankattiin ja jankattiin, hermohan siinä meni. Moonalla oli kyllä hauskaa juostessa ympäri ruutua tukka putkella. Ja kaikenlisäksi ruutuun eksyi juoksemaan myös Moonan vihamiehet naapurin koirat. Luulin että Moona jahtaa siellä peuraa, mutta tarkemmin katsottuani siellä vilisti kaksi naapurin koiraa peräkanaa, ja taisi Moonakin liittyä jahtiin. Sain sen kuiten kutsuttua luokseni, ja naapurin koiratkin katosivat mystisesti jonnekin pois näköpiiristä. Ei ihan onnistuneimmat treenit ei.. Surkuttelin omaa osaamattomuuttani jonkun aikaa, mutta onneksi saatiin sitten apua Henkalta, niin ei tarvinnut jäädä suohon rämpimään.. Nyt treenataan esineitä hajuhakuna, ja se on toiminut oikeestaan tosi hyvin, verrattuna edellisiin yrityksiin. Palkkana on ruokaa, ja se on jopa maistunut kun aamuruoka on jätetty väliin. Jatketaan nyt näin, niin eiköhän me päästä eteenpäinkin taas :)

Ja tottisteltu on sen verran, että A:ta ja metristä on menty. A meni hyvin, otin vaan kerran kumpaankin suuntaan. Metrinen ihan jees, paitsi että takajalat hipas estettä. Kenttä oli tosi pehmeä ja märkä, joten varmaan hankala ponnistaa. Eteenmenoa on otettu myös aina välillä. Ja eteentulo luoksetulo toimii jo pidemmältäkin matkalta kuin pari metriä, ihan jopa yli kymmenestä metristä! Nassu käskyllä tulee niin söpösti eteen tapittamaan, eikä edes törmää tässä!

Tässä vielä agittelu video viime viikon treeneistä. Moona roiskas kaksi rimaa, joista ainakin toinen oli oma vika, ja kai se toinenkin, kun kiire valtasi sekunniksi mielen.. Rasmus ei ihan näytä parastaan, sillä se ei keskittynyt kovin hyvin. Haukkuu vaan tohelona monessa kohtaa, ja huh mikä kontaktin yli loikka. Varmaan eka kontaktiin osumattomuus vuoteen, ja just päätyi sit videolle asti ;o

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Pk-juttuja



Musta on tulossa ihan pk-ihminen, kun näin tosikkona mietin hakua ja esineruutuja. Ei se huono juttu ole, mutta tuntuu siltä että agi ja toko on jääneet liian vähälle. Kolme lajia on aika paljon treenata tosissaan, vaikka mulla on aikaa paljon, tai se paljo aika menee ainakin koira juttuihin pelkästään. Sosiaalinen elämä rajoittuu suurelta osin vain koiraihmisiin. Kaveritkin nimesivät grazy dog ladyksi, yhyy ;o

Torstaina tokoiltiin kaatosateessa kummankin koiran kanssa. Ensin Rasmu sai tehdä sivulle tuloja ja luoksetuloja, ja hienosti tekikin. Ihan alkeita vaan seuraamisessakin, ja se oli jopa melkein suora. Ehkä tästä vielä jotain tulee. Otin Moonan suoraan autosta paikkamakuuseen, ja se oli suuri virhe se. Se oli tosi rauhaton, ja pylly keikkui lonkalle ja takas. Naksuttelin hyvistä pätkistä, mutta ei se kyllä toimi. Henkka neuvoi laittamaan palkan sen etutassujen väliin, eikä saa yhtään pyörittää pyllyä tai menettää palkan. Katon koko ajan että se on nätisti, mutta saas nähdä miten se taas huijaa muo kun meen piiloon tai käännän selän.. Tehtiin luoksari käskytettynä mallia VOI, ja sehän toimi ihan passelisti, vauhti oli hyvä, mutta pysähdyksiä sais vielä nipistettyä nopsemmiksi. Tehtiin yksittäisenä maahan stoppeja, ja Moo meinas että nyt kuuluu kyllä seisoa, höpö. Menin nauramaan sen kaikki tietävyydelle ja tarjos se sitten vielä uudemmankin kerran sitä seisomista kun oli niin hauska juttu..

Perjantaina tahkottiin niitä esineitä, vaikka pitikin olla ihan vapaapäivä..

Lauantaina oli vuorossa ilmasuja ja tokoa. Ilmasutreeni meni meillä päin mäntyä, vaikka mitä söhlinkiä Moonan osalta, mutta kaikista pahinta on, että se ottaa jo kiintorullaa suuhun vaikkei ole edes maalimiehellä vielä. Neiti on niin näpsäkkä että pätevänä koittaa oikoa, vaikka meillähän on ne irtorullat vielä käytössä.. Yhtä maalimiestä Moo ei nähnyt, ja lähti sitten vinoon, eikä muuten silloin juossut rulla suussa, joten ehkä se on vaan yhdistänyt sen siihen kun näkee maalimiehen, eikä sentään metsässä ole juoksennellut rulla suussa.. Lähetin uudelleen ja alkoi epävarmana haistelemaan maata, otti rullan ja toi sen mulle. Varmaan toi rulla on vähän liian isokin, ja kun Moo tuntee sen kyljissä heiluvan rullan niin se oikein provosoituu ottamaan sen suuhun. Vaihdetaan nyt rulla kevyempään ja laitetaan se silleen et se ei saa sitä helposti suuhun. Laitan myös rullan lenkeille ja kiellän nätisti jos se ottaa sen suuhun. Mitähän tästä tulee, on hankalaa on.

Tokot meni sentään paremmin. Ruutua tehtiin ensin kosketusalustalla ja sitten lyhyemmältä matkalta ilman. Ensin oli vähän hämillään minne pitää mennä, mutta sain loppuun pari toistoa missä selvästi hoksasi oikean paikan. Juoksi keskelle ja kääntyi muhun päin niinkuin alustankin kanssa, muttei tuijotellut maata. Hyppynoudot onnistui kivasti myös, vaikken edelleenkään ole opettanut sitä sille. Kai se on vaan niin looginen juttu sitten. Paikkamakuita otin useamman uudella tyylillä, eli pallo jalkojen välissä. Tuntui toimivan ihan kivasti, vaihdoin myös pallon naruttomaan versioon, ja rauhattomuus vaihtui tuijotus tyyliin, hmm.. Ehkä tästä vielä hyvä tulee, tai sit ei. Seurauttelin myös ympäriinsä, ja myös ruutua päin sivusta ja sen ympärillä, ei ota häiriötä siitä. Metallia tehtiin myös, ja ote on tosiaan vähän huono myös ihan rauhallisessa liikkeessä, paikallaan pitämisessä ei.

Tänään oli sitten hakua, ja treeneissä tais vierähtää jopa 5h! Eipä siinä mitään kun seura on mukavaa ja koiratkin kivoja, mutta mihin se kaikki aika meni. Moonalle oli ihan uusi treeni, eli tehtiin hajuhaun sijasta jotain muuta, ääniapuja! Tuntui aika hassulta, kun tässä on kohta puol vuotta tehty vain ja ainoastaan hajuhakua, niitä paria epäonnistunutta mielikuvaa lukuunottamatta. Otettiin siis neljä ääntä ihan yksitellen. Ekalla piilolla maalimies istui tuolissa peitteen alla, jotta tulis jotain erilaistakin välillä. Moonaa ei onneksi tuoli ihmetyttänyt, ja mikä tärkeintä niin ukko löytyi! Niinkuin kaikki muutkin kolme! Osassa kesti aika kauankin, mutta se on kuulemma ihan normaalia, kun hajun haussa koira saa tavallaan jo aika tarkan paikan selville kun se saa hajun. Eli siis hyvä vaan, että Moona jaksoi etsiä maalimiehiä kunnolla :) Olipa kivaa kun ei tarvinnut itse rymytä metsässä hajujen perässä.. Yhdellä lähetyksellä Moona pääsi karkaamaan ennen lupaa lähteä, pitää vaan olla tarkempi näissä kun äänellä oli erilailla hinku lähteä etsimään. Jatketaan nyt siis äänien kanssa, kivaa!

Hakutreenin jälkeen eksyin vielä agikentän lähelle ottamaan ilmaisua, kun kaveri Emma tuli agikoulutuksesta, johon me ei mahduttu mukaan kun missasin ilmoittautumisen, onneks oli hakutreenit kuiteskin, eikä koulutuskaan ollut kuulemma kummoinen. Yksi toinenkin agikaveri suostui Moonalle ukoksi, joten hyvä treeni tuli jalkkiskentälle. Laitoin rullan kaulaan, mutta niin ylös ettei saanut sitä suuhun. Nyt meni treeni kokonaisuudessaa oikein nätisti, ja nyt näkyi että se on oppinut hyvin kuvion. Juoksee tosi viistosti tuomaan rullaa, hienoa. Mutta se ei ollut hienoa, kun yritti kovasti hamuta rullaa suuhun juostessaan ukoille, bläääh. Onneksi ei saanut kuitenkaan sitä suuhun. Olipa kiva kun saatiin ilmaisuja treenattua, ja kivaa kun saatiin kaverit maalimieheksi niin ei tarvinnut mun montaa päivää surra lauantain epäonnisia treenejä :) Nyt voin vaan kärvistellä ton rulla ongelman kanssa, joka ei taidakaan olla ihan nips naps korjattava pikku juttu..

Iltapuhteina vielä ministi tokoa. Kaukot alkaa näyttää aika kivalle, eniten tuunattavaa on seiso-istu vaihdossa, mutta muut on aika näpsäköitä tällä hetkellä. Se jopa pompahtaa istumasta seisaalleean, eikä sekota maahanmeno tekniikoita. Paikkamakuuta tehtiin myös, ja voi vide mikä ilme sillä on siinä kun se tuijotus pallo on jalkojen välissä. En pystynyt katselemaan repeilemättä, ja pakko oli sit lopettaa treeni ettei mee ihan pilalle. Kerran otin palkan pois lonkalle menossa, mutta toisen kerran se korjasi äkkiä kun olin menossa ottamaan palkkaa pois, heillyin sitten ja annoin olla, kun sen ilme oli niin hassun näköinen...

Ainiin ja Moonasta on tulossa muuten sienestäjä, siitä lisää myöhemmin :)

perjantai 16. syyskuuta 2011

Esineruutupainajainen


Maanantaina tehtiin yksi esinekaistale kaarihallien metsässä. Esineeksi nappasin autosta turvavyön pehmustajan. Näytin palloa ennen kuin vein esineen, ja esinettä myös. En sanonut tai näyttänyt sille mihin esineen pudotin. Lähti lujaaa ja löysi aika nopeaan esineen, palautus myös oikein nopea.

Tänään tallasin vähän isomman kaistaleen, ja maastokin oli aika ryteikköä, esineenä kännykkä. Lähti taas kovaa ja näytti etsivänkin, muttei löytänyt. En ole ihan varma, mutta näytti menevän kuitenkin esineen läheltä. Lähetin uudelleen, mutta etsi vain pienen alueen. Kävin näyttämässä kännykkää, lähetin uudelleen eikä taaskaan löytynyt etsimisestä huolimatta. Käytiin hakemassa haju esineestä, muttei taaskaan löytänyt. Sitten kävelin itse esineen luo kehottaen Moonaa samalla etsimään, ja mitä tekee Moona. Yrittää kiipeillä puihin etsimään oravia, just. Siinä vaiheessa alkoi vähän mennä hermot, ja käskin sen etsiä niin kauan, että kännykkä tuli sen nokan eteen, nosti heti ja toi mulle. Kehuin vähän, mutta piti sitten mennä vielä kostamaan Moonalle, viisasta? Sanoin että ohhoh kun käveltiin reunaan päin missä pallo odotti, käskin Moon maahan ja menin itse leikkimään pallon kanssa. Enpä tiedä oliko tosta mitään hyötyä, tai haittaakaan, mutta mulle tuli ainakin parempi mieli kun pääsin ärsyttämään Moonaa vähän, lapsellista? Otettiin uus samanlainen, mutta eri paikkaan, etsi taas innokkaasti, ja meni vielä kaistaleesta vaikka kuin paljon ulkopuolelle kun ei tehnyt löytöä sieltä. Lähetin uudelleen ja pinkoili kyllä sinne tänne, mutta ei varmaan etsinyt. Nyt kävelin itse kännykän luo ja näytin sille missä se on. Käveltiin pois ja lähetin hakemaan sen, lähti kovaa ja tuli vielä kovempaa kännykän kanssa takaisin. Leikittiin vähän, muttei kauaa kun en jaksanut esittää iloista. Tein vielä kaistaleen, esineenä vanha työhanska. Maasto oli kallioportaita alamäkeen, joten Moona ei nähnyt kun talloin ja vein esineen. Minäkään en nähnyt, miten Moona etsi. Se lähti kuitenkin kovaa ja esine nousi ihan hetkessä, varmaan se hanska haiskahti vähän enemmän kuin kännykkä. Piilotin vielä pari kertaa kännykän pikkualueelle hyvin, ja niissäkin oli vaikeuksia löytää sitä. Löysi kuitenkin niin pääsin palkkaamaan.

Nyt oli vielä illalla pakko päästä tekemään esineruutua, vaikka olikin jo pimeä. Ekalla kaistaleella sukka, en näyttänyt kun heitin esineen. Lähti etsimään tuhatta ja sataa, eikä löytöä, lähetin uudelleen ja laajensi sitten kaistaleen ulkopuolelle kun ei siellä muka ollut mitään. Menin näyttämään sille esinettä, jos se nyt näki siitä mitään. Löysi sitten heti. Otin vielä kännykän yhteen kaistaleeseen, ja jipii, se löysi sen onneksi heti ekalla. Juoksi taas täysillä ihme rinkiä, mutta pääasia, että ainakin löysi sen.

Ihme söhläämistä. Varmaan vähän liian vaikeita osa, mutta kyllä sen jotenkin kai pitäis jo osata. Vai onkohan vikana liian kiva palkka, joka syö keskittymistä, en tiedä. Kyllä se löysi paremmin sillä ruokapalkalla, mutta into oli 6, ja nyt se on ainakin ysi. Moona on syöksymässä ruutuun ja jännityksessä odottaa milloin saa luvan lähteä etsimään, ennen se laukkaili verkkaiseen tahtiin omassa rauhassa, eikä palautuksellakaan ollut mikään kiire. Ehkä se oppii etsimään tehokkaasti vaikka vire oliskin korkeampi, esineissä on se hyvä ettei niitä voi oikein löytää silmillä. Voi kun tietäis mitä tekis :)

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kuuhulluus vai valeraskaus?





Moona on ollut ihan pöllö. Herättänyt mut nyt kahtena yönä peräkkäin vonkumalla ja vinkumalla. Toissayönä luulin kyseessä olevan ripuli, mutta Moona kävikin vain kusella ja ryntäsi sitten innoissaan sisään. Vonkuna jatkui joten ulos taas, ja Moona jäi sitten patsastelemaan keskelle pihaa. Viimeyönä sama juttu, ja taas se sai vinkumalla tahtonsa läpi ja pääsi pihalle. Kävi kääntymässä ja tuli innoissaan sisälle, ja ininä jatkui tietysti ainakin viiteen asti. Karjuin sille kyllä yöllä että suu tukkoon, mutta ei auttanut. Tänään on päivälläkin jatkunut sama meininki, neiti on rauhaton koko ajan ja vänisee ihmeellisistä asioista. Huoh, samaa oli kerran viime keväänä ennen kuin huomasin sen leikkivän emoa, mutta lievemmässä muodossa. Toivottavasti vonkuna pian lakkaa, ja se alkaa rauhassa oleilemaan sen "pesässä" poissa mun silmistä ja korvista...

Pitkästä aikaa ollaan päästy hakuilemaan taas. Viime viikon sunnuntaina tein niin että hain hajun ukoilta 1 ja 2, jonka jälkeen vein autoon muiden ajaksi. Sitten otin sen vikana metsään, ja lähetin ykköselle ja kakkoselle. Sitten hain hajut ukoilta 3 ja 4, ja lähetin niihin. Moona toimi tosi hyvin, ja muistin vihdoin laittaa sille rullankin kaulaan, vaikka vielä se ei ilmaisekaan metsässä. Eilen sain hyviä neuvoja Henkalta, että miten päästäis taas eteenpäin treeneissä. Tänään tehtiinkin vähän erilainen harjoitus, eli haettiin hajut ukoista 3 ja 4, jonka jälkeen vein sen autoon odottamaan vuoroaan, ja n. 3h se siellä odottikin. Ekana haettiin hajut ykköseltä ja kakkoselta, jonka jälkeen lähetys niihin, sitten lähetin kolmoselle ja nelosella, ja hyvin se meni niihinkin, vaikka välissä oli muuta. Komosella ekasta lähetyksestä jäi nuuskimaan maata, en ole ihan varma mistä johtui, mutta lähetin sitten siitä paikasta uudelleen eikä ollut mitään epävarmuutta kuitenkaan. Muistin jopa itse tälläkertaa edetä keskilinjalla, niin että tulen piilolle siitä suunnasta mihin tulevaisuudessa Moonan pitää osata kääntyä, ja laatikot muistin kävellä myös. Nyt vois jo kuulemma kokeilla valmiita ukkoja pian, ja jos ei onnistu niin sitten hakee vain hajun, hmm. Katsotaan katsotaan.

Tokoilut sujuu oikein mukavasti. Suurin ongelma on tällä hetkellä liika riehaantuminen mun kemuista, ja sitten pääsee haukahdus, voivoi. Ehkä se tästä.. Metsku alkaa sujua paremmin ja paremmin. Seuraamisen sivuaskeleet vasemmalle ja peruutus edistyy koko ajan. Tunnarissa on vähän mokailtu, eikä sekatavara etsinä ole sittenkään ehkä ihan paras harjoitus meille. Palattiin taaksepäin ja ollaan metsässä etsitty omaa hyvin, ja eilen kentälläkin kaksi onnistunutta metsänkeppi tunnaria. Seuraavaksi haluan niitä oikeita tunnari kapuloita metsään hajuttomiksi, kyllä tästä vielä liike saadaan. Mietityttää lähinnä kovasti nyt se, että miten sen saa aloittamaan etsinnän vaakarivin reunasta. Ruutua kokeiltiin eilen ihan valmiina, ja nimenomaan kokeilu mielessä. Etsi hyvin ruudun katseella, mutta juoksi sinne kuitenkin vähän epävarmasti, jäi jotenkin reunaan ja pyysin ruutu käskyllä korjaamaan keskemmän. Juoksi jonnekkin oikealla puolella oleville roskille, luuli varmaan kosketusalustaki niitä. Pyysin uudestaan ruutuun ja palkkasin heti siitä. otin lähempää pari lähetystä ruutuun, ja nyt paikka oli parempi. Otin sitten vielä kismaisesti käskytettynä, ja Moona nytkähteli liikkurin käskytyksistä, niitä pitää siis treenata. Meni hyvin nyt ruutuun ja käskin siellä maahan ja palkkasin siitä. Ei muuta kuin lisää treeniä tuohon, aika hyvällä mallilla jo on. Loppuosaa vaan pitäis treenata. Kaukoja on tehty sisällä ihan simona, ja ne sujuu aina vain paremmin ja varmemmin. Luoksetuloa testasin myös kummallakin pysäytyksellä, ja sehän toimikin jopa. Maahanmenoa pitää treenata kovasti, että sais siihen jonkinlaisen pätevän tekniikan. Paikkamakuu parantuu toivottavasti pikkuhiljaa, kun välipalkkaan nameilla ja vaihtelen kestoa. Kaikki siis edistyy, hienoo :)

Keskiviikkona käytiin fyssarilla näyttäytymässä. Moonan syvät lihakset oli kehittyneet tosi hyviksi, ja varsinkin takapään syvät oli vahvat kun mitkä. Siksi varmaan se hyppytekniikan takapään käyttö sujuu hyvin. Saatiin jättää kaikkea syvien lihaksien treenejä vähemmälle, paitsi ristikkäisiä jalkoja tehdään vieläkin vähintään joka toinen päivä. Selkä oli vähän jumissa jostain kohtaa, ja sain siihen venytyksen. Johtuu luultavasti seuraamisesta, kun toinen puoli on kehittynyt eritavalla kuin toinen, joten ollaan tehty oikealla puolella seuruuta ja se on sitten ollut ehkä rankkaa niille toisen puolen selkälihaksille. Oikean puolen seuruu sujuu jo ihan jees nakittamalla, mutta pää tahtoo kääntyä aina oikealle niinkuin vasemman puolen seuruussa. Puoliero on suuri, me varmaan tokoillaan liikaa..

Rasmus on päässyt tokoilemaan myös muutaman kerran. Sivulle tulo sujuu jo pienellä käsiavulla myös, mutta yhä se paineistuu sivu käskystä, outoa. Seuraamista en osaa sille opettaa, se poikittaa aina vasemmalla puolella imutuksella, enkä saa sitä muuten tarjoamaan sivulla oloa liikkeessä. Oikealla puolella onnistuis nakkiseuraaminen ihan suorassa, josko Ras sitten sais aina mennä tokossa oikealla puolella :D Hyppy menee kivasti, aina kun se ei ota päinetta eteen käskystä. Samoin luoketulo jos se ei ota pinetta lopun sivulle tulosta. Kaikki siis sujuu ihan kivasti, niin kauan kunnes se keksii yllättäen paieistua jostain :( Harmi kun se kuitenkin osaa jo aika hyvin. Agi menee oikeen kivasti Rasmun kanssa, ja haluan kovasti jo kisaamaan sen kanssa!! Kirjoitusten jälkeen mennään sitten.