keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Treenejä..


Vuoden ekat tottikset, ilmaisut ja esineet on takana. Ilmaisut sujuu tauon jälkeen oikein hyvin, rullan luovutus on vain Moonalla hieman kiireinen, mutta eiköhän se taas siitä. Testattiin kiintorullaakin nyt tarkoituksella, ja poimi hyvin rullan kun maalimies näytti maahan päin. Enää se ei edes yritä ottaa kiintoa jo juostessaan maalimiehelle, mikä oli joskus vähän ongelmallista ilmaisu treeneissä, joten uskalsi kokeilla kiinnolla nyt kerran noin. Esineitä tehtiin kerran, ja ne meni yllättävän hyvin. Ei ollut mitään apuja, joten sen on sitten täytynyt jo oppia virittely "Missä esine on?", koska tiesi ihan selvästi mitä on tekemässä. Ensimmäisellä lähetyksellä sai hajun heti esineestä (pieni kangaspussukka), ja löysi sen ongelmitta. Toinen esine (lompakko) oli ihan takarajalla kauimmaisessa kulmassa. Nyt oli vähän vaikeaa irrota etsimään, kun ensimmäinen löytyi niin läheltä. Innostin sitä vähän kuiskimalla "Missä esine on?", niin lähti hyvin ja löysi heti esineen kun sinne asti pääsi. Tosi matalassa vireessä se nyt oli, mutta tärkeintä että ne esineet löytyy. Vauhti tulee toivottavasti sitten varmuuden myötä. Tottiksessa tehtiin eteenmenoa, hyppynoutoa ja paikkamakuuta. Hyppy korkeimmillaan 80cm, oli vähän epävarma. On niin kauan viimeisistä hyppynoudoista korkeammalla hypyllä. Lopuksi onnistui kuitenkin hyvin. Paikkamakuussa oli ihan ihmeellinen aluksi, eikä ymmärtänyt muka mitä oltiin tekemässä ja nousi seisomaan varmaan kolme kertaa heti kun kävelin pois.. Johtui siitä, että näki että solmin se tolppaan liinasta ja sekosi siitä.. Moonaa ei voi oikeen sitoa mihinkään kun se räkyttää, ja nyt ei sitten varmaan tiennyt pitäiskö räkyttää vai maata, pöh.. Ja vielä se etten sanonut paikka käskyä, niinkuin tokossa. Pk-tyylistä makuuta ollaan tehty viimeksi niin kauan aikaa sitten.. Mutta ei sen silti olis pitänyt nousta, ja sillä oli vielä pallokin jalkojen välissä. Irrotin sen sitten liinasta ja laitoin uudestaan huomaamattomasti kiinni, sitten vielä paikka käsky kun lähdin sen luota. Ja vihdoin siihen "harjoitukseen", eli toinen koira tekemässä luoksetuloa kun Moona makaa, se meidän vaikeus, jonka vuoksi BH-kokeeseen ei vielä ole asiaa. Kertaakaan se ei ole lähtenyt, mutta häntä nousee ylös ja tuijottaa liikkeelle lähtevää koiraa. Nyt oli hyvin kuitenkin sen, eikä kiihtynyt ainakaan paljon. Su treeneissä tehttiin hyppyä ja A:ta, meni hyvin. Hypyssä päästtin metriin ilman kapulaa.


Tokoa llaan otettu myös ihan vähän. Jäävien erottelu ihan hukassa, tarjoaa ensimmäisenä istumista, yllätys yllätys. Nopeasti kuitenkin palautuu mieleen ja yksi zetakin tehtiin onnistuneesti. Kaukoja ollaan tehty sisällä, ja kaikki vaihdot oli heti tyylipuhtaita. Seiso-istu vähän epävarma, kun välillä ei tottele heti käskyä. Tunnari otettiin tänään sisällä, ettei kokonaan unohdu. Nuuski ja nuuski ja kolmannella kerralla oman kohdalla otti vasta sen, vaikka selvästi huomasi sen jo aiemmin. Ei mikään yllätys, Moona just sellainen, että tauon jälkeen asiat unohtuu kummallisesti. Pitää hinkata niin sitten sujuu. Vaikka taukoillaan tokosta, niin koitan aina välillä tehdä vähän jotain liikettä, ettei ole ihan niin suuri työ kun aletaan taas treenaamaan. Maanantaina on jo Sirken tokopäivä, että niitä liikkeitä mitä siellä aiotaan tehdä pitäis kai yrittää kerrata, tai se ei muista siellä tokopäivässä yhtään mitään.


Temppuja ollaan yritetty myös tehdä, ja se sekoittaa niitä. Ihan sama mitä sanon, niin se on jo tekemässä jotain muuta. Pahin on uusi temmpu syliin hyppäys, kun koko ajan saa olla varuillaan milloin se päättää pompata päin näköä. Ehkä se nyt oppii näitäkin erottelemaan kun vain treenaillaan.


Aksaa on tehty eniten, ja se sujuu jos ei lasketa hitaita kontakteja. Niille pitäis nyt tosissaan tehdä jotain, onneksi lumet sulaa pian ja päästään treenaamaan omalle pihalle vaikka joka päivä niitä vähän. Juha Oreniuksen tunneilla ollaan nyt käyty muutaman kerran, viimeksi maanantaina. Moona menee aika hyvin, ja mäkin aina välillä. Kuulemma 90% meidän tekemisestä on jo ihan kolmosten tasoa, 10% ajasta mä en luota koiraan vaikka se on ihan taatusti kaiken luottamisen arvoinen, tai muuten vain tyrin. Mutta kyllä tuntuu siltä, että Juhan treeneissä ollaan jo kehitytty. Uskallan jättää Moonaa suorittamaan asioita itse, ja liikkua paljon vapaammin. Ehdin tekemään pers-jättöjä sellaisiin paikkoihin mihin en ikimaailmassa olis edes ennen kuvitellut ehtiväni. Noissa treeneissä joutuu kyllä juosta, ja lopussa on aina tekemässä kuolemaa, eikä yhtään toistoa jaksaisi enää. Viime treenistä on  myös video (Kiitos Emma kuvaamisesta), jossa kaikki mokat myös näkyy. Alussa oli meille vaikea paikka, eli saada Moona kokoamaan kun olen itse esteen toisella puolella kauempana, se ei koonnut, joten harkattiin sitä. Kepeillä ei olisi tahtonut kestää päällejuoksua, sekin siis treeniin. Muuten Moona oli hyvä, ja ohjaaja mokaili.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti