torstai 24. toukokuuta 2012

Hakua ja tokoa




Ollaan nyt yritetty tehdä vähän vähemmän treeniä, kun viimepäivät olleet niin rankkoja ja päivällä kovin kuuma.



Toko on sujunut tosi kivalla vireellä nyt, paitsi maanantaina meni vähän huonommin. Ruudussa tuli ihme säätöä, kun Moona päätti mennä suoraan maahan, samanlaisesti kuin silloin kokeessa. Yritin korjata eikä millään osannut muka jäädä seisomaan, virhe jäi taas päälle. Merkit oli huonoja, ja olenkin tainnut tehdä sen virheen, että olen innostanut sitä liikaa, ja korjannut huonoja liikaa, jonka tuloksena kriiteri ei ollut selvä, tai se muutenvain jumiutui ja räkytti päättömästi. Otettiin kotona vähän pelkkiä merkkejä, niin että sai rauhassa tarjota oikean suoran asennon, tai oikeastaan kriteerinä on nyt vino niin että se kääntyy yli. Päätin myös etten enää pysäytä sitä seiso käskyllä, vaan heitän vaan jonkun mitä se ei tiedä, esim top. Alkuun tarjosi niiaamista merkillä, mutta hoksasi pian ettei top tarkoita mitään. Eilen tehtiin ohjattua niin että oli liikkurikin, nyt oli niin hyvät merkit että. Pitää vain muistaa treenata niitä yksittäinkin. Ohjatun tein kumpaankin suuntaan kerran helpotetusti niin, että kävin näyttämässä oikeaa kapulaa kävelemällä kaaren. Toi ihan hurjaa vauhtia, hyvä :) Jäävät on nyt tehnyt lähes100% oikein, hyvä hyvä. Tunnaria sisällä hienosti. Kaukoja välillä hyvin, mutta maanantaina tosi huonosti varsinkin. Oli ihan tyhmää edes treeneta niitä kun se oli sen ruutu jankkauksen jälkeen vähän väsynyt, ja sitten kaukojakin hinkattiin ihan liian kauan kun ne ei sujuneet. Seuruu tuntuu edelleen hyvältä, ja juoksun täykkäri ok myös, paitsi viimeksi Moona painoi hitaassa kävelyssä hetken :0 Pitää katsoa ettei seuruun vire ainakaan tuosta nouse ylemmäs. Pitää ehdottomasti muistaa nyt suunnitella treenit hyvin, muuten käy niin että en ajattele ja tehdään liikaa kaikkea, ihan turhaan, Ja suunnittelussa on sekin hyvä puoli, että miettii kaksi kertaa yrittääkö liian vaikeaa juttua, vai helpottaako jotenkin, jne. Ja osaa treenata oikeita liikkeitä.



Tänään pieni hakutreeni. Ei menannut totella mukana käskyä, huoh. Jotenkin tuntui ettei se yhtään kuunnellut mitä sanoin, ens kerralla sitten huolellisemmin käsken sitä, kun nyt se pääsi karkaamaan keskilinja ihmisten luo. Eipä ole pitkiin aikoihin käynyt noin, mutta eipä olla hetkeen sitä treenattukaan. Ensin etukulma, jossa matkalla hämypiilo, halusin kokeilla mitä se tekee, ja umppari matkalla oli kyllä liian vaikea Moonalle. Tuntui ettei se lähetyksessä oikein keskittynyt, oli kyllä menossa, mutta muo ei kyllä kuunnellut. Ei edennyt siitä piilolta, lähettelin lähempää ja ohitti sitten onneksi sen piilon, mutta eteni ihan vinoon ja kääntyi sitten taaksepäin ja löysi. Olis ollut järkevämpää ottaa ääni, mutta tulipahan kokeiltua. Toiselle puolelle kanssa etukulma, lähti taas jotenkin epäkeskittyneesti, ja kääntyi hieman ennen etukulmaa, eikä ukkoa löytynyt. Eteni kyllä hyvin aluetta. Lähetin uudestaan ja nyt sain sen keskittymään paremmin, ehkä olin itse jotenkin napakampi. Lähti heti jotenkin määrätietoisemmalla laukalla liikkelle, ja nyt löysikin sitten.



Lopuksi ammutiin Moonalle. Otettiin samalla tavalla Moona ja Jerry kävelemään kuin viimeksi. Moona pelästyi heti ekaa, ja kipitti autolle turvaan :( Hain sen takaisin, ja hetken päästä päästin uudelleen vapaaksi ja taas kipitikipi autolle. Ei olis pitänyt päästää, mutta en sitten siinä tajunnut sitä tilannetta, tai halunnut tajuta. Otettiin vielä muutama samalla kun käveltiin, pystyi kyllä syömään, mutta oli kovin paineistunut, ja yritti välillä aina singahtaa autolle. Lopuksi palautuminen normaaliin kesti liian kauan. Miksi sitten yhtäkkiä näin, en tiedä. Harmitti tosi paljon, en edes ajatellut että välittäisin koko paukkujen sietämisestä niin paljon. Asenne on ollut vain, että se nyt pelkää, mennään sen mukaan, ei siihen maailma kaadu, ja sen voi toivottavasti siedättää. Koska ampumiset on menneet niin hyvin viimeaikoina, on vaan ajatellut että kyllä se siitä, kun vaan jatketaan näin, ja odotukset ja toiveet on nousseet. En todellakaan osannut odottaa näin suurta takapakkia, enkä nyt enää tiedä mitä siltä jatkossakaan voi odottaa. Epätietoisuus ahdistaa, tottuuko se vai ei? Ei kukaan voi tietää, pitää vain tehdä töitä sen eteen, ja sitten ehkä todeta ettei onnistunut, tai onnistui. Ja jos ei onnistunut, niin yritys oli turha. Koiraa kiusattiin turhaan ikävällä paukkeella, treenattiinko hakuakin ihan turhaan. Ei tietystikään, ei meidän aluksi pitänytkään ikinä edes ajatella kokeisiin menemistä, halusin vain oppia ja tehdä rauhassa virheitä, ihan vaan huviksi, koska haku oli hauskaa, mutta nälkä kasvaa syödessä.. Tuntuis ehkä vaan tavallaan turhalta, että ollaan kökitty satoja tunteja metsässä ihan huvin vuoksi, vaikka se olis kuinka hauskaa tahansa. Ja joskus ne monen tunnin hakuilut on kieltämättä aika rankkoja, kylmää, märkää, hyttysiä ja kusiaisia. Niin kova nälkä, että joku kissanruokakin tuoksuu hyvältä, heh.. Mutta ei se päämäärä, vaan se matka, vai miten se nyt meni. Miksi niillä tuloksilla sitten ylipäätänsä on niin suuri merkitys. En mä kyllä ikimaailmassa jaksaisi treenata tokoa huvin vuoksi, mitä ideaa? Vaikka onnistuneet treenit olisikin ihan yhtä palkitsevia kuin kokeet, niin ilman kokeita ei olisi mitään merkitystä miten menee treenit. Haussakin olisi ihan se ja sama, onko pistot suoria, tai löytyykö sieltä nyt niin ketään. Temppuja voisin ehkä opettaa muutenkin huvikseen.

Ikävää on myös katsoa kun oma rakas koira pelkää niin paljon, että haluaa autolle turvaan. Ei siinä mitenkään voi edes yrittää olla hyvällä tuulella, kun toinen on ihan ahdistunut ja paineessa, eikä osaa käsitellä tilannetta. Niin ikävää. Ei siinä voi mitenkään auttaa koiraa, ja vielä kun itseäkin harmittaa. Kai me tästä kuitenkin jatketaan eteenpäin, tiedän että seuraavalla kerralla on mahdollista, että se ei taas reagoi kuin vähän, mutta enää en usko siihen niin vahvasti. Tän jälkeen on vielä vaikeampi luottaa siihen, ettei se esim. vapaana ollessaan karkaa jonnekkin jos ammutaan. Pelkään sitä jo valmiiksi, eli ei hyvä.

Jo toisen kerran tänä vuonna meinaan luovuttaa. Ensin sen agin kanssa, ne Joensuun kisat oli vain niin suuri pettymys. Ensin luulee että menee hyvin, sitten matto vedetään jalkojen alta. Vaikka nyt on mennytkin agi kisoissa hyvin, niin silti pelkään vielä jokaisessa kisassa, ettei se jää lähtöön, tai unohtaa että mäkin olen olemassa.



Pitää nyt yrittää olla enemmän positiivinen, sitäpaitsi positiivinen ilmapiiri luo paremmat olosuhteet onnistumiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti