perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kesä






Kaikenlaista on tullut tehtyä. Moonalta lähti tukka, kuumuus tuntui vievän parjaan terän Moonan tekemisestä, joten ajelin sen sitten sen ihmeempiä miettimättä. Ei siinä mitään ainakaan häviä, paitsi näyttelyyn en sitä joudu vieläkään ilmoittamaan. Onhan se ehkä kauniimpi karvoissaan, mutta ihan siedettävä ilman karvojakin. Toivottavasti tämä edes auttaa vähän, ja ainakin viilennysloimet viilentävät nopeammin, kun ei karvaa välissä.


Rasmu on päässyt Moonan agiryhmään tuuraajaksi, kun Moona taukoilee, ja on ihan tykännyt. Yleisesti on kyllä tuntunut kovin vaikealta, eikä yhteistä rytmiä ole oikein löytynyt. Harjoituksen on kyllä olleet vähän erityylisiä kuin mihin ollaan totuttu, joten ehkä syy on ihan vain huonossa ohjauksessa. Tuntuu kyllä nyt siltä, että kisoihin ei ole menemistä, kun taso on treeneissäkin näin surkea. Voi tietenkin olla, että epäonnistumisten jälkeen oma itseluottamus aina murenee palasen, ja ohjaan siten treeneissä aina toisto toiston jälkeen epävarmemmin ja huonommin, eikä sitten suju mikään. Ollaan kuitenkin jokaisen treenin lopun nollayrityksessä tehty nolla, vaikka aiemmassa harjoittelussa tulee vain virheitä ja virheitä, milloin en saa Rasmusta kepeille oikein, tai se ohittaa hyppyjä tms. kummallisia virheitä. Ehkä niissä sitten tsemppaan eritavalla ja yritän enemmän.


Moona on tehnyt sitten muita lajeja. Toko sujuu ihan mukavasti, ....... aina kun on viileää. Kuuma on harmillisesti vaikuttanut Moonan työskentelyyn paljon :( Vaikkei edes pahimmat helteet ole käsillä, en muista että viime vuonna olisi todellakaan näin voimakkaasti vaikuttanut kuumat ilmat. Jääviä arpoo kuumalla ihan miten sattuu, ja seuruu on laahustamista. Tekee kaiken koska on pakko, eikä yhtään nauti tekemisestä. Illalla ollaankin sitten pääosin treenattu, ja silloin on tehnyt erittäin hyvällä fiiliksellä hommia. Liikkeet edistyy mukavasti, ja varsinkin viime Ninan treenit meni hyvin. Tehtiin ruutua, kun halusin vähän selkeyttä pariin asiaan. Ensinnäkin siihen ruudun hakemiseen ennen liikkeean alkua, ja Moona hakikin nyt kivasti sen katseellaan, mun pitää vain uskoa siihen merkkaukseen, koska meinasin vähän varmistella liikaa ja Moona kuumui siitä. Merkit hyvä, jes. Lähti heti hyvin ruutuun, mutta paikka oli jostain kumman syystä hukassa. Otettiin kerran paikan muistutus lähempää, ja meni nyt hyvin. Sitten uusiksi, ja nyt Moona päätti mennä maahan heti ruudussa kun pysäytin sen. Tosi hyvä että tämä virhe tuli nyt esille, niin päästiin siihenkin käsiksi. Sain näissä tapauksissa ohjeeksi nostaa sen käskyllä seisomaan ja kehua, kutsua pois ruudusta ja ottaa uudelleen samalla tavalla. Moona yritta varmaan 3 kertaa mennä maahan, mutta neljännellä jäi seisomaan, ja pääsin palkkaamaan sen. Tosi hyvin meni kaikilla yrityksillä oikeaan paikkaan takareunaan, ihan yhtä innokkaasti. Eiköhän se virhe pian unohdu, aiemmin en ole sitä nostanut seisomaan, vaan kutsunut vaan pois ruudusta ja helpottanut tehtävää. Hyvä huomio oli myös, että turhaan sitä edes pyytää seisomaan joka kerta ruudussa, kun sen pitää se kuitenkin automaattisesti tehdä muutenkin siihen samaan paikkaan aina. Paitsi nyt tietysti käskytän myös pysähdystä jonkin aikaa, kun menee siitä välillä maahan.


Hakua ollaan tehty myös, ja se sujuu ihan mukavasti. Intoa on ja ukot löytyy, ja ilmaistaan jos täytyy. Pari kertaa on mennyt vähän vinoon, joko huolimaton lähetys tai mennyt vaan. Näihin tarkkuutta, ja jos lähtee vinoon niin pitäis yrittää heti kertoa että väärin meni jotta sen saa takaisin. Viimeksi oli etukulma tyhjä, lähti suoraan ja kääntyi hyvin, mutta palasikin sit vielä takaisinpäin kun halusi niin kovin löytää. Höh, mut ainakin motivaatio on kova, ja kivaa on.







Esinäitä ollaan myös tehty pari kertaa. Ensin Jaron kanssa niin että saivat vuorotellen hakea esineen ruudusta. Moona kävi niin kuumana että melkeen kiljui, mutta silti esineet löytyi ennatys nopeasti. Viimeksi ei oikein sujunut treeni, kun Jerry oli käynyt ruudussa ennen meitä. Enpä edes ajatellut että se vaikuttaa, mutta kovin iski Moonalle ahistus kun haistoi Jerryn päästessään autosta. Hilasi itsensä autolle turvaan, saas kyllä nähdä jäikö paukuista nyt samanlainen mörkö Moonan mieleen, varmaan jäi, mutta toisaalta voi myös olla pieni mahdollisuus että ei olis niin pahasti jäänyt. Reagoihin se siellä luonnetestissäkin tosi voimakkaasti, mutta sitten taas treeneissä ei kun ammuttiin. Mutta siellä kyllä myös palautui nopeasti vaikka reagoikin voimakkaasti. Ei voi tietää. Mutta siis sinne esineruutuun lähti ihan vauhdikkaasti, ja mun mielestä haistoikin jo esineet mutta ei jäänyt tarkentamaan. Juoksenteli ruudussa ja haisteli vähän sitä sun tätä, kutsuin pois ja uusi lähetys, näytti vähän oudolta sen etsiminen välillä, haisteli puskia yms., kävi taas ihan esineen vieressä, eikä muka löytänyt. Lähetin vielä kolmennenkin kerran, yritin innostaa sitä ennen lähetystä, mutta ei siihen oikein saanut yhteyttä. Katsoi kyllä ruutuun ja oli lähdössä, mutta korvat luimussa. Toi nyt esineen kuitenkin pitkän etsinnän jälkeen ja sai palkkansa. Luulen että ei vaan halunnut etsiä esinettä kun se haisi Jerrylle, ja oli siksi vähän kummallinen. Voi voi. Noh mut eipä tuolla nyt niin väliä, kiva että sitten lopulta toi esineen vaikka olikin niin vaikeaa, olis se voinut luovuttaakin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti