maanantai 4. helmikuuta 2013

Viides leiri ja pohdintaa





Viime viikonloppuna oltiin sienessä pariinkin otteeseen, alemmassa kuvassa käynnissä eväshetki, koiratkin rauhoittuivat lepäämään hetkeksi :)

Tämä viikonloppu menikin leireilemässä, ja se olikin vuoden viides ja viimeinen leiri. Jopas me on leireilty ihan kunnolla tänä vuonna, keväällä Valkohampaan leirillä, kesällä bortsuleirillä, paimennusleirillä kuttukuussa ja naapuriseuran hi-han leirillä, ja nyt syksyllä Valkohampaan pentuleirillä kouluttelemassa agia ja itsekin treenattiin toki. Huhhui, toivottavasti ensi vuonnakin paljon leirejä, on niillä niin mukavaa. Ja voin todeta, ettei Moona ole vielä kertaakaan leirillä väsähtänyt, vaikka treenimäärät on olleet huimia.  Se on osannut ilmeisesti nukkua lepohetket kunnolla, ja jaksaa kyllä muutenkin loputonta treenaamista. Paitsi huonona puolena valeraskaudet ja kuumuus haittaa sen tekemistä, noin yleisesti ajateltuna.

Leirillä tehtiin lähinnä aksaa kaksisteen Moonan kanssa, yhdet hakutreenit. Haussa Moona sai näyttää miten rullalla ilmaisu toimii, ja hyvin näyttikin. Maalimies meni ihan Moonan nähden avonaiseen metsään "piiloon" peitteen alle, ja Moona siitä hieman kuumui. Haukkuva rullakoira.. Täysiä mentiin, ja toimiihan se kiintorullalla ilmaisu jo Moonalta hyvin, nyt toi rullan ekaa kertaa suoraan sivulle kääntyen näytölle päin. Yleensä tulee siihen eteen hillumaan, mutta alkaahan se oikomaan vihdoin, ei haittaa. Liina meni taas solmuun ja Moona sai tahattomia nykäisyjä, mut eipä tuo haitannu, veti vaan täysillä piilolle. Ilmaisu on toiminut jo monta treeniä hyvin metsässä. Varsinaisena treeninä partiointia, ja jekuksi oli yksi maalimies isolla kivellä, ja yksi alueen lopussa/alussa umpparissa, jolta yritin jo kutsua pois, kun ei se maalimies voi repuilla ollakaan. No maalimies oli tärkeämpi kuin mun kutsut, ja partiointi sujui ihan tuosta noin vaan. On se vaan niin pätevä hakukoira. Todella harmi ettei sitä kokeisiin voi viedä.
Aksat meni mainiosti taas vaihteeksi, tehtiinkin pieniä teknisiä pätkiä ja esteosaamista vain. Muuten agit on menneet niin huonosti, etten oo ees kisoihin viittinyt ilmoittautua, tuntuu liian usein etten osaa mitään, eikä yhteyttä koiraan ole. Liian usein on ohjatut treenit menneet ihme säätämiseksi, mokaan jossain enkä saa onnistuttua ohjauksessa, Moona kuumuu, tai on jo valmiiksi käynyt liikaa kierroksilla. Sitten säädetään ja säädetään. Välillä tuntuu että Moona vaan lentelee minne sattuu, ja rytmitykset menee pieleen. En vaan osaa. Lukuisten epäonnistumisten jälkeen tuntuu etten enää tiedä miten voin ohjata missäkin kohtaa, kun kaikki mun olettamiset menee pieleen. Luulen että se osaa hyvin keppikulmat, mutta sitten ei osaakaan. Rämmitään suossa, ja varsinkin viimeksi tuli todella kurja olo treenin jälkeen, kun yksikään kohta ei vaan onnistunut. Onneksi meillä on nyt koko talven niin ihana kouluttaja, että jaksaa tsempata ja ymmärtää meidän ongelmia.
Noniin, mutta leirillä treenasin kontakteja, keppikulmia häiriö esteiden kanssa, ja ohjattujen treenien vaikeita paikkoja. Niin ja takaakierrossa kokoamista. Moona ei oikein tahdo koota takaakierrossa, vaan vetäsee aina pitkän hypyn ihan sivuttain. Tuulia ehdotti verkkoa/siivekemuuria, mikä pakottaisi sen tekemään oikein. Treenattiinkin pari kertaa näin, mutta lupaavan alun jälkeen ei tuntunut oikein toimivan kuitenkaan. Kokeilin 10cm hypyllä josko kokoais siihen, mutta teki ihan niinkuin isollakin hypyllä. Aloin naksuttelemaan kokoamis hyppyjä kierrättämä monta kertaa siivekettä kerrallaan käskystä, alkoi jo kokoamaan paremmin. Kaikissa treeneissä oli nyt hyvä fiilis. Itsenään sujuu paljon paremmin treenit, koska saa rauhassa miettiä, eikä ala höseltämään. Ohjatuissa treeneissä ahdistun myös ihan liikaa siitä, että treeniaika on kellotetaan. Tietty minuuttimäärä aikaa, hirveä kiire tehdä. Paine siitä että pakko tajuta joku juttu ja tehdä paremmin, ennenkuin kello pirisee.


Toko reenit on sujuneet nyt oletetulla tavalla, ja pitkästä aikaa ollaan siinä tilanteessa, että voin suunnitella treenin etukäteen melko tarkasti. Yleis olettamuksella asiat sujuvat, ja ongelmakohdat on tiedossa ja treenattavissa. Nyt on se hetki, milloin olisin ilmoittanut tai alkanut ylipäätään katselemaan Moonan ekaa kertaa EVL-kokeeseen, jos piirinmestaruuksia ei olisi ollut. Eli hassua kyllä, juuri niinkuin vuoden alussa mietin tavoitteita, josko ne siellä takaraivossa vaikuttivat. Tavallaan pakolla harjoittelin piirinmestiksiä varten, jälkeenpäin ajateltuna tietty päivämäärä johon mennessä piti olla valmista ahdisti. Nyt huomaa kuinka paljon rennommin fiiliksin treenaa. Ihmeen pienistä sitä ahdistuukin joskus. Jokatapauksessa oli ihan hyvä että käytiin pm-kisa ja sen mytä bortsumestis, kun kakkostulos näihersi. Löysin ehkä jotain avaimia tokossa kilpailemiseen. Pm-kisa opetti sen, että oikeasti kaikista tärkeintä on se hyvä fiilis kokeessa. Huomasin ettei se 2-tulos loppujenlopuksi edes ollut niin harmittava, vaan se ettei koiralla ollut kivaa. Seuraavaan kokeeseen osasinkin mennä jo paljon rennommin mielin, hyvällä asenteella ja ilman että tulostavoitteet oli mielessä päällimäisenä. Ennen pidin tokossa ja agissa kisaamista eri asiana, ja kaukana toisistaan. Tokossa voi toki ennustaa tuloksen etukäteen paljon varmemmin, ja laskea todennäköisyyksiä liikkeiden onnistumisesta etukäteen. Täydellisyyteen on huomattavasti helpompaa pyrkiä, koska ihanne suoritus on jo ennen kisaa tiedossa, toisin kuin agissa. Siksi suhtautuminen tokokokeeseen on paljon vakavampi, ja selkeän tavoitteen tuloksesta voi asettaa. Jännittämisen ja stressamisen voi aloittaa paljon aiemmin, koska koesuoritukseen voi todellakin vaikuttaa treeneillä ennen koetta. Kokeessa on vain luotettava koiraan, oma osuus suoritukseen on pieni. Agilityssa osaa sen verran kuin osaa, ja rata voi olla käytännössä melkein ihan mitä vain. Paljon vähemmän asioita mihin voi itse vaikuttaa etukäteen, kisan kannalta suuri työ jää tehtäväksi itse kilpailuun. Ei siinä niin ehdi jännittää, kun keskittyminen menee ohjauksien suunnitteluun, ja suorituksen aikana 100% siihen omaan tekemiseen. Agilitykisassa useimmiten virheen tekee ehdottomasti ohjaaja, tokossa sen tekee melkein aina käytännössä koira.
Paljon eroja, mutta noin ei ehkä pidä ajatella. Jos tarkoitus on oikeasti alkaa tosissaan tokoilemaan ja tavoittelemaan enemmän kuin valion arvoa, tulee kokeita olemaan paljon. Se ei ole vaan 2-3 per vuosi, joita varten treenataan, vaan enemmän. Pitäisi saavuttaa joku yleinen taso. Koesuorituksia pitäisi alkaa katsoa kokonaisuuksina, eikä niinkään tarketua liikaa virheisiin. Treenaaminen ei ehkä enää tähtää vain johonkin tiettyyn kokeeseen, josta on pakko saada ykkönen, vaan yleiseen tasoon. Kokeisiin olisi ehkä syytä suhtautua vähän erilailla kuin olen tähän mennessä suhtautunut. Rennommin. Tokossa kisaamista on tullut ylipäätään analysoitua vähemmän kuin agissa kisaamista. Agikisoja on takana jo niin paljon, että osaan jo suurinpiirtein sanoa, että onnistun parhaiten kun fiilis on itsevarma, ja tuloksien tavoittelun sijaan keskityn vain nauttimaan tekemisestä. Kun siihen mielentilaan pääsee, ei niillä tuloksilla sitten ihan oikeasti olekaan mitään väliä. Siksi tavoitteena toimiikin meillä vain pyrkimys sujuviin ratoihin, ja tuloksia tulee jos ei ole suorituspaineita. Ehkä pitkän päälle pitäisi tokoonkin asennoitua enemmän noin, kokeessa voisi olla astetta mukavampaa. Nyt oma asenne on, etten pidä tokossa kilpailemisesta, ilo on tullut ehkä enemmänkin tuloksista kokeen jälkeen, ja kehässä olo vain pakollinen paha.

Tänään oli vapaa päivä, paitsi lenkillä otettiin aivotoiminnaksi esineruutua. Pikku kangaslikso ja huulirasvan pieni kiiltäväpintainen pahvirasia piilossa 30x50m ruudussa. Tuuli reilusti, ja kangasliskosta Moona sai hajun 20m esineestä heti ruutuun juostessaan, siinäpä ei mennyt kauaa. Ekaa kertaa en palkannut välissä, mutta ihan samalla innolla lähti uudestaan, nyt kesti hirmuisen kauan, ja sai hajun vasta ihan läheltä esinettä juostessaan. Taisi olla aika vaikea esine se. Moona tykkää ihan hirveästi esineruudusta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti