tiistai 9. huhtikuuta 2013

TVA Moona

Eilen oltiin Hausjärvellä toko kokeessa, tuomarina Hannele Pörsti. Ja TVA sieltä napsahti, vihdoin ja viimein.. Kiitos Henkka kun olit mukana kannustamassa!

Edellisinä päivinä mietin että kannattaakohan edes lähteä, kun oli ne parit huonot treenit takana. Annoin hierojan ratkaista tilanteen, jos jumissa niin mennään, jos ei olisi ollut niin ei olisi menty. Sitten olisi ollut joku muu vialla. Mutta oli sitten jumissa niinkuin epäilin, ja päästiin kokeeseen, kun jumit aukeni helposti.

Koe oli kylmässä hiekka hallissa. Lähtönumeroksi saatiin 13. Olen melko taikauskoinen, ja oli hyvin lähellä ettei lähdetty heti kotiin. Mutta ei lähdetty, kun nyt sinne asti oltiin ajettu. Ajattelin vaan, että yksi huonosti mennyt koe lisää on ihan sama.

Ryhmäliikkeisiin kehään meno todella hyvin ja keskittyneesti. Rivi oli väärässä järkässä ja juuri ennen liikettä vielä vaihettiin paikkoja.

Istuminen 10: Istuu toinen jalka edempänä kuin toinen, kun en ole vielä opettanut tasajalkoja. Mutta oli kuulemma tosi nätisti istunut.
Makuu 10: Oli lonkalla kun tulin, ja korjasi suoraksi taaksa kävelyssä. Muuten kai oli ihan hyvin ollut. Vähän oma vika kun ei olla oikeen treenattu tätä yhtään. Käskytykset tosi hyvät, ja pitää nyt niin nätisti kontaktia koko ajan kun on sivulla.

Kehästä ulos keskittyminen rakoili.

Zeta 10: Oli muista liikkeistä erillään. Hyvin kehään ja hallitusti ulos. Hyvä liike, maahanmeno olisi
inan saanut olla nopeampi. Liikkuri meinasi unohtaa käskyttää ekan käännöksen, mutta enpä kääntynyt ilman lupia. Tätä on Ninan treeneissä jankattu viime syksynä.. Hyvä minä :D

Sitten loput yksilöliikkeet normi järjestyksessä. Tässä välissä olikin aikaa miettiä mikä kaikki menee pieleen. Monia juttuja arveltiinkin tapahtuvaksi, mutta ei tunnarikapulan pudottamista.

Seuruu 10: Hyvän tuntuinen, mutta ylityöskentelyä vasemmalle käännöksissä. Ja voin kuvitella että se peppu heilui monessakin kohtaa, kun takajalat tekee enemmän kuin olisi tarvis..

Luoksetulo 10: Hyvä luoksetulo, ja osasin nyt käskyttää niin että pysähtyi merkeille. Osaisi kuitenkin pysähtyä vähän nopeamminkin.

Ruutu 10: Hyvä vauhti merkille, kiihdytti hirveää vauhtia ruutuun, mutta jarrutti sitten selvästi kun seinä vastassa. Moona ei tykkää juosta takarajalle jos on ruutu seinän vieressä. Luoksetulo nyt hyvä, tätä harjoiteltiinkin sen karsintakokeen jälkeen.

Ohjattu 10: Otti muhun kontaktin kun liikkuri pysähtyi. Nopea merkki, vaikka jäikin vajaaksi. Oli mun mielestä aika vaikea asettelu, kun toisella puolella ruutu ja toisella seinä. Moona pompsahti hassusti lähdössä, mutta toi onneksi oikean.

Tän jälkeen Moonan huomio meni liikkuriin, mitähän sen päässä oikein liikkui.

Metalli 10: Juoksi kapulasta ohi kun ei ehtinyt huomata sitä, otti kuitenkin niin nopeasti kuin osasi sen huomattuaan. Luovutuksessa löysäsi otetta.

Tunnari 7: Ennen lähetystä oli katse liikkurissa, meni kapuloille ja hyvä työskentely onneksi siellä. Tuodessa vilkaisi liikkuriin. Otin kapulaa vasemmalla kädellä, ja kapula putosi juurikun osuin siihen näpeillä. Oon harjoitellut nyt paljon niin että palkkaan suoraan pidosta vasemmalla kädellä. Normisti otan kapulan oikealla. Aargh. Mutta eipä pureskellut tai hosunut kapuloilla mikä on ollut ongelma..

Kaukot 10: Meni hassusti maahan, mietin että olikohan lähdössa taas merkille tai jonnekin. Kaukot hyvällä mielellä ja tekniikalla, mutta haluaisin nopeutta vaihtoihin.

Kehästä ulos tullessa ei oikein keskittynyt muhun.. Pitää harkata näitä, ja sitä että liikkuri antelee kapuloita jne.

Pisteitä 311 ja sij.2. Ja TK4, eli TVA :)

Aika lähellä oli kyllä täydet pisteet. Vire oli hyvä, mutta isona miinuksena haukahti kerran kuuluvasti, ja pienemmästikin jossain välissä. En oo nyt vähään aikaan päässyt huomauttelemaan, ja nyt kuin taputettiin oli ihan mahdottomuus ilmeisesti pitää se suukki kiinni. Oli kyllä kivaa kehässä, eikä yhtään oikeastaan jännittänytkään. Ennen kehää oli vain todella pessimistinen fiilis.
En halunnut että mitään kuvataan, enkä kameraakaan ottanut siksi mukaan, kun huonosti menee kumminkin, mutta Henkka otti sitten salaa videota loppuliikkeistä, kun meni ihan ok kuitenkin, ja laittoi youtuubiin palkintojen jakojen ja Muusan kisapaikalla hengailun kera. Onpa sitten jotain valioitumistunnelmia muistona.:)





5 kommenttia:

  1. Kyllä oli kiva olla mukana, ONNEA vielä kerran!

    Joo, eipä tajuttu niissä pessimistisissä ennakkoversioissa "mikä liike menee mistäkin syystä pieleen" arvuuttaa et pudotat tunnarin itse. Muistaakseni arveltiin et Moona tuo väärän tai kaiki kapulat :)

    -henksu-

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea!!! :D

    Hienolta näyttää teidän meno! :-)

    VastaaPoista
  3. Kyllä oli mahtavan näköistä, hyvä te!!!

    VastaaPoista
  4. Onnea onnea uudelle tokovaliolle ja ohjaajalle!

    VastaaPoista