tiistai 6. elokuuta 2013

Ei ehkä niin hullua sittenkään

Siis paimennus.. Ollaan nyt käyty tässä kuussa muutaman kerran Leenan opissa, ja treenailtu itsekseen useamman kerran viikossa. Ja nyt parin viikon ajan on alkanut tuntumaan siltä, että työ alkaa tuottamaan tulostakin. Ja se tuntuu ihan yhtä hyvältä, kuin pään hakkaaminen seinään tuntui pahalta! :)
Olen päässyt Moonan pään sisään, ja samalla sisään tähän hommaan. Paine menee hyvin läpi, ja suuntakäskyt alkaa menemään perille, ja ajo on ihan nättiä. Nyt mulla on haasteena osata höllätä paine kun menee hyvin, ja Moonalle nyt harjoitusta päästä pois tasapainosta. Ja paljon muuta huomioitavaa, mutta siinä nyt tärkeimmät pointit tuleviin treeneihin. Niin ihanaa, kun vihdoin huomaa edistystä.
Muusa on käynyt lampailla nyt kerta viikkoon, odotellaan että kasvaa. Se on kyllä niin kauniin näköinen paimentaessa. Siitä tulee hieno.

Viikonloppuna oltiin mökillä, ja koirat saivat uida ja mellastaa ihan vapaasti. Vähän liiankin vapaasti, kun Muusa mm. hyppäsi ruokapöydälle ihan humps vaan, ja varasti mm. lintujen talipallon parempiin suihin.

Moonan toko loma on ohi. Eilen treenattiin nuorten koirien rinkiläisten kanssa, ja muisteltiin mieleen liikkeitä. Ohjatussa meinas ensin mennä keskikapulalle oikeassa, toi korjauksella oman mutten palkannut. Muuten valitsi oikein suunnat. Pomppasi aina paikoillaan kun liikkuri sanoi käskyn, heh. Treenailtiin erikseen kapuloiden vientiä ja merkkiä.
Sitten vähän häiriö juttuja, jotka periaatteessa meni ok, mutta ei ottanut mun palkaa vaan halusi häiritsijältä sitten palkat, öö :D
Sitten seuraamista joka tuntui jokseenkin aika kamalalta. Ja ruutua mikä oli ihan mahdoton Moonan mielestä kun oli vähän haastavammat olosuhteet. Ja punainen pikkumerkki ei löytynyt.
Treenattavat asiat ei kyllä ihan heti lopu kesken meiltä. Yritän nyt treenata usein ja lyhyet setit hyvällä vireellä, kun Moona väsyi eilenkin nopeasti kuumassa. Ja tehdään palasissa paljon, ja sitten haastetta.

Muusis pääsi vähän treenimään myös, ja on kyllä edistynyt taas. Pitäis ottaa sen tekemisistä videota, niin näkis vähän miltä näyttää.
Hakuilussakin Muusa on mennyt eteenpäin, vaikkei olla ihan kovin montaa kertaa tässä treenattukaan. Tänä syksynä uskoisin että päästään jo valmiisiin löytöihin hyvin, kun kahdesta avut ennen lähetyksiä menee ihan ongelmitta jo nyt. Vaikka kakkoselta on tosi pitkä aika avusta, niin lähtee siltä kovaa ja varmasti minne lähetän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti