lauantai 15. maaliskuuta 2014

Agility mietteitä

Agility on mulle siitä jännä laji, että motivaatio treenaamiseen ja kisaamiseen menee ja tulee. Välillä on huippu fiilikset ja tuntuu etten ihan paskempi ohjaaja ole, mutta välillä taas tuntuu siltä, ettei mikään suju, eikä ole järkeä treenata. Huonona päivänä tuntuu ettei Moona pysy käsissä eikä Muusassa ole draivia. Hyvänä päivänä taas Moonan kanssa vaan niin maailman siisteintä painaa menemään, ja Muusa tuntuu oikeastaan ihan nopealta nuorukaiselta, joka on ihan älyttömän taitava ja unelma ohjattava.

Moonan kanssa on menty taas vuoristorataa, hitaasti ylös ja syöksyllä alas. Nyt taas katsotaan jaksaako vaunu rullata ylämäkeenpäin.
Hetki sitten meillä kulki niin hyvin, tuntui mahdolliselta ja jopa todennäköiseltä tehdä nollia, tai vähintäänkin ehjiä ratoja. Hyväksyin vihdoin sen faktan, ettei Moona osaa tai halua kääntyä hyvin, ja aloin arvostamaan sen vauhtia. Ja todellisuudessa se ei häviä kovin paljon ajassa vaikkei kokoakaan hyppyjään, koska vauhti pysyy jatkuvasti tapissa, ja sen saa kuitenkin tulemaan ohjaukseen. Keskityin meidän vahvuuksiin heikkouksien sijaan, ja valoisampi näkökulma toi itsevarmuutta omaan työskentelyyn radalla.
Sitten kävi TAAS perinteiset, ja Moonalle kävi äksidentti, jonka huomasin taas ihan liian myöhään. Sama kaava joka on toistunut jo niin monesti, ongelman huomaa vasta kun Moona oirehtii voimakkaasti. Sitten hoidatettiin muutama kerta, onneksi siihen on mahdollisuus. Ja taas sai kyttäillä silmä kovana miten liikkuu, ja toivoa että tästä selvitään säikähdyksellä. Agilitysta tuli taukoa vajaa kuukausi, jonka aikana mun into agilityyn alkoi taas laskea. Ekoissa treeneissä jännitti kovasti Moonan kanssa meneminen, miten se liikkuu, eikai se törmää mihinkään kiihkossaan? Olin vetänyt kaksi pitkää toko treeniä alle, ja treenit meni sitten ihan turvallisesti.
Seuraavat treenit oli sitten Jaakolla viime viikonloppuna. Kyllä jännitti mennä Moonan kanssa, ja Jaakko totesikin alkajaisiksi, että toit sitte tuon sekon tänne, hah. Mutta siitä kauhunsekaisen jännittämisen tunteesta lähdössä mun pitäisi tosissaan päästä eroon. Muo kauhistuttaa kun se ampaisee sieltä lähdöstä niin voimalla ja raivolla. Ratojen aluissahan meillä tulee ehdottomasti eniten virheitä ja hyllyjä, juurikin koska ole helposti myöhässä kun olen vähän kauhusta kankeana, ja myös kyllä siksi että Moona ei alussa ota niin hyvin ohjausta vastaan.
No jokatapauksessa saatiin hyviä juttuja Moonan kanssa ajatuksellisesti varsinkin. Eli niinkuin mulla on tiedossakin, niin vajoan helposti Moonan tasolle, ja alan ohjaamaan hektisesti ja kannustan sitä vaan lisäämään vauhtia, ja huutelen hyppy ja mene käskyjä, ei näin. Nyt siis kaasun painamisen sijaan laitankin jalan jarrulle jo valmiiksi, ja jarru on ainoa mitä tarvitsee käyttää. Vauhtia kun löytyy automaationa heti kun jarrua vähän löysää. Eli käytännössä vaihdan kaikki hyppy käskyt Moona käskyihin, ja muistan muutenkin olla ohjaamatta esteitä, kyllä se ne suorittaa kun pitää huolta niistä linjoista esteiden välissä.
Ja sitten Jaakko takertui siihen ainaiseen juttuun, eli se kääntyminen. Radalla oli juurikin sellainen hyppy taas, missä Moona laskeutui varmaan 2m väärään suuntaan. Ja niitähän nyt usein on, Moona hyppää kaiken mahdollisen ristiin minkä vaan pystyy. No joo, jouduttiin sitten tekemään niitä nextari aikaisia ihmisnuoli hyppy harjoituksia. Miten saa pyllyn kääntymään. No joo, eihän se osannut siinä kääntyä, kuin matalalla rimalla, ja lisäksi verkkoa taas kehiin. Just näin mä silloin nextari aikoina treenasin, ja treenasin, ja treenasin. Kyllä sainkin sen silloin käyttämään noissa kroppaa oikein, mutta ikinä en saanut sitä ymmärtämään, että haluan tuota kääntymistä muussakin tilanteessa kuin maassa polvillaan ihmisnuolessa, ja verkkojen kanssa sain vain ankkahyppyjä. Luovutin. Selittelin Jaakolle etten osannut sitä opettaa, enkä jaksa enää yrittää kun ikää on jo koirallakin ja seliselisiiseli. No Jaakkopa sitten totesi sellaisen tosiasian, että tuo Moonan tyyli ei ole kropalle hyvä ollenkaan. Laskeutuu väärään paikkaan tumps, ja heti täydellä vauhdilla erisuuntaan. Tätähän se Moonan meno on. Jaakkokin jopa sanoi, että ajoilla ei tuossa ole mitään väliä, Moonan valtti on se täysillä meneminen, mutta tuo ei ole taloudellista ajoa nähnytkään. Tätä kun aloin ajattelemaan vähän enempi, niin juu, ei tunnu kovin hyvältä laittaa koiraa kestämään tuollaista. Moonallahan oli kesällä hyvin huono tilanne ennenkuin Mari sen ekan kerran hoiti. Vaikka olin sitä säännöllisesti hierottanut ja käyttänyt fyssarilla, niin joustoa ei ollut sen liikkeessä ollenkaan, lihakset oli jees kunnossa, mutta liikkuminen näytti eläkeläisen menolta, kisoissa tuli huonompia aikoja. Nivelet oli todella lukossa, ja niitä availtiin pitkään hartaasti.

No tein sitten päätöksen lopettaa koko lajin treenaamisen. Laskin plussia ja miinuksia yhteen, ja miinuksia oli vain niin paljon enemmän. En halua että Moonaa joutuu aiemmin eläkkeelle agilityn takia, enkä tietysti muutenkaan rasittaa sitä liikaa. En halua riskeerata agilityn takia muuta harrastamista. No joo, tuntui kaikin puolin hyvältä ajatukselta, mutta sitten onneksi ystävät puhuivat järkeä(?). Tärkeinpänä sanoivat sen, että nyt hitto vie opetat sille koiralle ne käännökset. Moona osaa vaikka mitä asioita, niin miksi se ei tätä voisi oppia. Ja ehkä se niin on, että omat ajatuksen sen opettamisen mahdottomuudesta ovat onnistumisen tiellä. Ja kyllähän se tosi tyhmältä kuulostaa lopettaa agility sen takia, ettei koira osaa kääntyä, vaikka oli niitä syitä muitakin. Ja varsinkin kun meillä on kokonaan kokeilematta agilityn ylijumala Trkmanin cik-cap käännökset. Aloitettiin heti treenaamaan, ja uskon että onnistumme tässä! Voin kertoa Moonalle selvästi mitä haluan sen tekevän, sitten on vain se treenaaminen ;) Ja itselle kuitenkin lemppari osuus agilityssa ja muussakin on se koiran kouluttaminen ja opettaminen.

No mutta siinäpä tuli vuodatusta kerrakseen, siirrytäämpä siis neiti täydelliseen, eli Muusaan. Vauhtia tulee edelleen koko ajan enemmän, kun varmuus kasvaa. Ja se Muusan tyyli onkin selvästi se, että haluaa vain tehdä kaiken täydellisesti, ja aivot on koko ajan täydessä työssä analysoimassa mun ohjausta. Se on vaan niin pal helpompi ohjattava kuin Moona, kääntyy nätisti, menee todella tasaisesti ja taloudellisesti. Helpon näköisesti ja tuntuisesti, itse teen tietysti vielä paljon ajoitus virheitä yms. Opeteltiin kepit 2x2 tyylillä, vielä treenattavaa jyrkät avokulmat ja perjätöt ja päällejuoksut yms. keppien jälkeen. Keinua ollaan myös otettu paukuttamisen tarjoamalla, ja nyt kokonaisena ihan käsiavuilla, muuten liukuu yli.. Mut hyvin tulee loppuun asti eikä yhtään jännää keinua vaikka heti annoin sen vapaasti laskea. Puomi edistyy hitaasti, mutta edistyy. On alkanut oppimaan eri etäisyyksiä, ja sain vihdoin nostettua nyt metriin sen edes. Todella hidasta hommaa. Alla video viimeisestä videoidusta puomitreenistä ja Muusan Jaakko pätkästä, missä on vain ne onnistumiset ;)

Puomi treeni1
Puomi treeni2




2 kommenttia:

  1. Hienolta näytti teidän juoksukontaktit! Itekkin oon miettiny että seuraavalle koiralle haluaisin opettaa tolla Trkmanin menetelmillä juoksut. Beijolle oon miettiny kans cik/cap käännöksiä, kun alkaa olee jo aika toivotonta tää meidän kääntyminen. Ootko sie tilannu ne Silvian viralliset videot, vai katsonut koulutusohjeita jostain muualta? :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on siitä hyvä tilanne, että treenikaverit on jo aiemmin tehneet juoksareita ja cik-cappeja, ja sieltä saanut paljon ideoita. Noi cik-capit on tavallaan aika yksinkertainen idea ja youtubista saattaa löytyä jotakin videoita, mut toki suosittelen videota, siitä saa varmasti selkeät ohjeet. Juoksareiden opetteluun kannattaa ehdottomasti tilata video, ja mahdollisuuksien mukaan osallistua Silvian nettikurssille. Mekin ollaan siellä kurssilla, ja on kyllä ollut hyödyllinen :) Pitkä ja kivinen tie tämä on, mutta ehdottomasti mielenkiintoista ja opettavaista. Voin kyllä suositella sulle tätä!

    VastaaPoista