perjantai 21. marraskuuta 2014

AVA-H Moona ja hulluna treeniä

Moona Monsteri kaappasi pari viikkoa sitten hyppyvalion tittelin voitolla Ojangossa. Kuinkas siis kävikään, ja viitosen kirous saatiin lopulta purettua. Olin niin onnellinen, kun vihdoin onnistuminen tuli. Fiilis oli kisassa aivan loistava, ja BAVIlaiset kannustamassa <3
Kun nyt miettii, niin aika mukava vuosi Moonalle kaiken osalta, ja tavoitteet on saavutettu paremmin kuin hyvin.

Toko stressiä on sen sijaan pukannut pahemman kerran. Loppukesä on elelty melko löysästi, mutta kuitenkin treenattu niitä palasia, mitä olen halunnut parantaa suuremmin talven karsinta-kisoja ajatellen. Kaukoihin nopeutta ja rentoutta varmemmaksi kokeeseen, i-s pompulla jne. Ruutuun korjausliikettä, kun ennen sm-kisoja tehty vääntö näkyy valitettavasti. Tärkeimpänä on ollut saada zeta ja luoksetulo virheet pois silmistä. Eli tämän vuoden kokeissa ne on olleet ainoita suuremmin kokonaisuutta rikkovia asioita, pahastikin. Zetassa ei istuta, luoksetulossa ei mennä maahan. Näihin ollaan keskitytty, ja muu ollut enemmän ja vähemmän taka-alalla.

Nyt on aloitettu aktiivisempi treenikausi, tarkoituksena päästä rytmiin kiinni ja saada paletti kasaan.. Välistä se tuntuu tekevän pirun hienosti ja meillä on kivaa, ja välistä taas paineistuu ja karkaa kentältä helpommin kuin ennen. Välistä näyttää tekevän ihan ok, mutta elekieli on hermostunutta, ja kiitoksen jälkeen ravistelee painetta pois. Painetta mitä ei ole annettu, ja painetta mille en keksi mitään syytä. Pieniä merkkejä, ja sitten suurempia. Kaukot on rapistuneet, ja ihan yllättäin mulla on koira, joka nousee jännittyneenä ylös toinen tassu ylhäällä, ja mikä ravaa autoon kun kävelen sitä kohti palkatakseni liikkeen jälkeen. Tätäkin on nyt purettu hullulla treenillä, lopputulemana takatassut ei pysy paikallaan, vaan liikkuu lähes joka vaihdossa johonkin suuntaan. Koko ajan mielessä pyöri, että tälle on oltava joku kivusta johtuva syy, mutta en pystynyt lopettaa treenaamista. Ahdistaa kun ei tiedä, ja jos ja jos. Vieraiden ohjaajien kanssa Moona teki viimeviikolla kaukot hyvit, paitsi liikutti niitä tassuja. Olen kyllä koko ajan tiedostanut että Moona on liikkunut huonommin muuriin törmäämisen jälkeen, ja kävihän tuossa toinenkin vahinko, kun Muusa ja Jim törmäsi Moonaan niin että ontui toista takajalkaansa.
 No jotenkin sitten nämä faktat ei pysyneet päässä, ja kun Moona kerran on agissakin tuntunut vetelevän erittäin lujaa, niin osittain on unohtunut se fyysinen puoli, kun paniikki iskee ja tuntuu että on vain niin paska kouluttaja, että on onnistunut pilaamaan ja söösimään kaiken. Ehkä osittain on söösittykin kun kaukojakin on hinkattu, mutta kyllä ne viat on aina ennekin jopa ihan kokonaan hävinneet lähes kerralla, kun kroppa on terve.

Ja eihän ne ongelmat nyt ihan niin massiivisia ole olleet, kuin tekstistä voi ymmärtää, mutta se tunne, kun tietää ettei kaikki ole hyvin. Haluaa korjata sen tunteen siinä tekemisessä, mutta ei tiedä miten korjata, kun ei ymmärrä mitä on tehnyt väärin, ja mistä vika on lähtöisin.
Moona on tavallaan herkkä eläin, muttei sille silti voi piiruakaan antaa periksi. Silti haluan tekemisen olevan rentoa ja ohjaajaa kohti avointa työskentelyä, ja ripaus tulta ja tappuraa, niin että persoona näkyy. Nyt on tässä ollut erittäin suuri miettiminen, että miten saan tämän tämän toteutettua, ja ristiriitaisia tunteita. Mutta luulen että ongelmat ovat olleet jos ei täysin, niin ehdottomasti suurimmaksi osaksi sitä, että Moona on ollut kipeä ja jumissa. Vaurioita törmäyksistä, ja kun Moona on melko herkkä, niin kaikki vaikuttaa siihen erittäin suuresti. Eli tadaa, olin koko ajan oikeassa, mutta silti en uskonut taaskaan omaan vaistooni, vaan tajunta sotkee ajatuksia, ja sanoo jos ja jos, entä jos se vain on hermostunut, kun ei tykkää mun kanssa enää tehdä, ja entä jos se ottaa painetta siitä ja tästä koska... :(
No joo, mutta nyt on hoidettu, ja onneksi on olemassa ihanin ja taitavin Mari Hyytiäinen, jotta tuollaiset kahelit Moonat voivat hulluudeestaan riippumatta loistaa kentillä, sattui tapaturmia tai ei.

Sirken koulutuksesta saatiin ehdotus treenata EVL palkatta kahden viikon ajan. Ideana saada koiralle tärkeämmäksi sosiaalinen palkka, ja arvottaa koiralle sitä, että tokoa on kiva tehdä yhdessä, eikä palkka ole tärkein. Kisakehässäkään kun ei ole palkkaa. Suuren ahdistuksen jälkeen päätin kokeilla, osittain siksikin, kun meidän tekeminen tuntui ylipäätään vähän ahdistavalta. En silti ihan vieläkään ehkä ole saanut itselleni täyttä ymmärrystä, että veisikö se hommaa eteenpäin, vai ei. Ja miten, ja miksi. Ja voiko siitä olla jotain haittaa. Nyt ollaan tehty 5 kertaa tämä homma putkeen lävitse, paitsi ei ryhmäliikkeitä. En tiedä tehdäänkö enää, ehkä vielä yksi. Jotenkin hankalaa, kun en osaa perustella itselleni miksi tekisin, ja toisaalta miksi en. Viisi settiä on mennyt yllättävän hyvin, ja ehkä jopa huomattavasti paremmin kuin oletin. Kaukoihin on tullut kaksoiskäskyä ekaan vaihtoon paristi, ja kerran ylösnousuun, ja liikkeenä on ollut huono. Kerran jäi seuraamisessa perus asento tekemättä, kun meidän taa lensi noutokapula, ja kerran läksi ohjatussa väärälle kapulalle, minkä otan omille niskoilleni, kun ilman liikkuriä käskytin aivan liian hätäiseen. Asenne on ollut kaikissa seteissä yleisesti hyvä, ja viimeisimmässä jopa paras. Metallinoudossa murisee, ja ruutuun saisi mennä syvemmälle. On kuitenkin juossut ruutuun avoimin mielin, ja mikä ehdottomasti parasta, ei yhtään niitä vanhoja koemokia :) Mitkä siis tullut koemaisissakin ennen nokan eteen. Kokonaisuus tuntuisi sittenkin olevan hanskassa, vaikka ei oikeastaan mun mittapuulla edes vielä kokonaisuus ollut siinä kunnossa, että sitä olisin halunnut ottaa. Yleensäkin teen aika vähän kokonaisia liikkeitä, kun oon tykännyt enempi yllättää koiraa ja pitää hauskaa. Ihan kiva siis on ollut astua ulos mukavuus alueelta, ja huomata että se koira oikeasti toimii ja tekee omalla tasollaan treenistä treeniin, vaikka paloja ei vahvistakaan. Palkatta toimimista en välttämättä niin epäillytkään, kun mun mielestä Moona on aika paljon orientoitunut myös mun sosiaaliseen hyväksymiseen ja palkkaukseen, eikä sillä itsessään lelu merkitse ihan hirveästi, paitsi jos mä kehun ja riehun ja olen innoissani. Eli käytännössä jos olen siihen vähänkin epätyytyväinen ja heitän lelun, ei Moona siitä palkkaudu. Eli aitous on tavallaan sille tärkeää. Vaikka välillä se omakin tahto tulee sieltä toki esille, mutta mun mielestä nimen omaan sen takia, kun arvottaa joitakin tokon liikkeitä enemmän kuin mun sanomisa. Esim. juurikin päättää itse minkä kapulan hakee, kun on vähän siistiä olla merkillä kapulan kuvat silmissä jne. Virheen sattuessa menee vähän lukkoon, eikä osaa oikein korjata. Jos helpottaa, se oppii että tilanteista selviää helpolla ja alkaa pelaamaan mun kanssa pelejä. Nähty on. Mutta siis hienoa on ollut huomata, että on nyt kiltisti suorittanut liikkeet, eikä keksinyt mitään omaa lisää, eikä vireessä ole tapahtunut minkäänlaista muutosta. Zetassa ei ehkä ole seurannut niin skarppina, ja luoksetulossa vähän ennakoi maahanmenoa hidastamalla vauhtia. Liikkeiten läpi vieminen on tuntunut suht kevyeltä, ja olin ehkä vähän turhaan ahdistunut. Tietysti jos tästä jatketaan vielä vaikka 5 kertaa, niin voi niitä virheitäkin alkaa tulemaan, tai eihän sitä tiedä. Mutta ne palaset mitä haluan vahvistaa, ei tuolla parane. Ja mietin myös sitä, että kehitytäänkö me virheiden sattuessa koirakkona. Eli haluanko nyt hakemalla hakea ne virheet sinne zetaan ja luoksetuloon, vai olla nyt tyytyväinen niiden tulemattomuuteen. Kehitystä on tapahtunut niiden osalta selvästi, joten todennäköisyys taaksepäin menemisestä on olemassa, jos onnistun taas luomaan jonkun konfliktin ja tappelun asiasta, joka on mitä ilmeisemmin mennyt läpi. Kun toinen vaihtoehto on parantaa zetan seuraamista, jolloin vaihdot menee vieläkin suuremmalla todennäköisyydellä nappiin. Tai vauhtipalkata luoksetuloa, jolloin saan väliin niitä vielä näyttävempiä maahanmenoja, joista voin sitten palkata ja riemuita yhdessä. Kuulostaa kivemmalta vaihtoehdolta mun makuun, kun vääntää tämän muutenkaan ei niin riemukkaan ajanjakson jälkeen. Nyt vähän lepotaukoa, niin eiköhän ajatukset taas selkiydy ja varmistu.

Muusa on alkanut myös keulimaan. Ex kiltti pieni Muussen, jonka kanssa kaikki on ja tulee olemaan niin mukavaa ja helppoa, hah. Se alkoi painamaan ja poikittamaan, ja siihen tuli semmoinen korkea ujellus tehoste. Sivullekin vaan räkäisi itsensä. Sitäkin asiaa on pohdittu, ja hallinnan ja oman rauhallisemman ohjaamisen kautta tuntuu että se olisi nyt toistaiseksi taas paketissa paremmin. Suu pysyy supussa, tekee teknisesti paremmin, keskittyy. Ja silloin se on kyllä erittäin hienon tuntuinen, juuri sellainen minkälaisen olen siitä halunnut tehdäkin. Nopea, näyttävä ja vietikäs + aivot. Nyt pitää vain tehdä töitä, eikä humputella. Aloin myös tekemään tokoa, niin saan sen ajatuksia auki. Avoin luokka alkaa olla kisa ilmoa vailla, ja viimehetken treeniä :D Ja voitakin ollaan alettu piipertämään, ja jopa tunnariinkin olen sille saanut ajatuksen maailman huonoimmalla opettamisella. Tavoite on siis mahdollisimman helpolla valioksi, eli en missään nimessä aio pyrkiä minkään näköiseen täydellisyyteen, paitsi PK-puolella.

Niin ja Muusa on nykyään kakkosluokkalainen. Viimeinen nolla tipahti pari viikkoa sitten ojangosta. Ei huonot kisat, kun kummallekin nollat ja viitoset ja Musselle yksi 10, ja Draaman korkkasi kisauran. Käännöksiä puomille on treenattu ahkeraan, kun kakkosissa ei varmaan oo ihan niin helppoa. Videolla niitä käännöksiä, ja kamalaa tottista, joka oli jopa ekstra pahaa, kun ennen omaa vuoroa katseli Draaman puomi treeniä..