sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Juoksukontakteista

On jo pidempään pitänyt kirjoittaa enemmän Muusan juoksukontaktiprojektista, ja nyt tuumasta toimeen, kun tuntuu että projekti on "valmis" ja ajatukset enemmän selkeät. Sivussa myös ihan yleisesti pohdintaa asiaan liittyen.

Valitsin Muusalle juoksarit, koska olin vain niin kyllästynyt opettamaan 2on2off kontaktia. Ajatus ei napannut sitten ollenkaan, enkä ollut Muusalle hirveästi opettanut klikkerillä mitään temppuja, ja tuntui jotenkin ylivoimaiselta löytää motivaatio opettaa niin tylsä asia. Muusaa en ottanut agikoiraksi, ja siinä vaiheessa tuntui jopa siltä, ettei Muusaa ehkä edes agility niin kiinnostanut. Tehtiin siis suurimmaksi osaksi huvikseen ilman sen suurempia tavoitteita, joten en stressannut alkuun onnistuuko projekti vai ei, mikä oli tietysti hyvä asia, niin pystyi tekemään ilman paineita. Projektin edetessä onnistuminenkin muodostui aina vain tärkeämmäksi, kun asian eteen oli tehnyt niin valtavan määrän työtä. Ihan fyysisesti, mutta myös psyykkisesti. Huonon treenin jälkeen oli puomi masennus, ja kun asiat sujui oli yleismielentila huomattavasti iloisempi. 

Puomin juoksukontakti on ollut ehkä hankalin tekninen asia minkä on koiralle opettanut, ja kun asiaa miettii syvemmin, niin ymmärtää miksi. Ensinnäkin ymmärrys siitä osumasta mitä halutaan, on melko vaikea kertoa koiralle, ja vaikka voisimmekin sen ajatuksen siirtää koiran mieleen, ei sen kriteerin toteutus ole mikään helppo nakki. Mieti itse juoksevasi täyttä vauhtia hirveällä kiireellä pitkin puomia niin, että haluat askeleesi osuvan kontaktipinnalle. Koiran pitää osata säätää laukka niin, että suppuvaihe tulee kontaktille, ja dyykata painovoimaa vastaan alas. Todella ei riitä pelkästään se, että koira juoksee hyvin kaltevaa pintaa pitkin. Sekin täytyy kuitenkin osata, joko heti alusta tai sitten myöhemmin, ihan opetustyylistä riippuen. Kosketusalustalla olisi helppo saada ajatus osumasta, mutta entäpä tyyli. Etujaloilla ei ole mukava osua kovasta vauhdista, ymmärtääkö koira takajalka kriteerin. Miten saadaan vauhti tuotua suoritukseen mukaan, ja tyyli koiralle helpoksi. Uskon että se olisi hankalaa, ja omakohtaisella kokemuksella sen myös tiedän, kokeilin käännöksiin, mutta yksisteen kosketusalusta ei ole mielestäni se toimivin juttu saada soljuvaa suoritusta. Muusa on tehnyt Trkmanin tyylillä hyvin pitkälti, ja siinä tykkään ajatuksesta saada heti vauhti mukaan suoritukseen. Ei tarvitse miettiä missään kohtaa miten suoritus onnistuisi kovassa vauhdissa ja kisavireessä, kun se on ollut aina osa suoritusta, ja se on kyllä ihan huippu juttu. Ymmärryksen rakentaminen voi siinä olla tosin haaste joltain kantilta katsottuna, mutta itse en näe sitä ongelmana kuitenkaan. Ymmärrys paranee matkan varrella. Tosin ainoa tie hyvään ja toimivaan juoksupuomiin se ei varmasti ole. Olen seurannut myös mielenkiinnolla esim. Susan Garrettin ja Jenny Damin videoita, ja Muusallekin otin pientä ajatusta sieltä. Käännökset tein vähän niistä ideaa ottaen, mutta kuitenkin enemmän mieti itse, epäonnistu, mieti lisää ja kehity mentaliteetilla. Kun sisäistin ajatuksen siitä, että se pelkkä ymmärrys ei riitä, vaan tarvitaan hyvin vahva fyysinen taito suorittaa asia sujuvasti, oli aineksiet lähteä kehittelemään Muusan osaamista eteenpäin. 

Muusan treeniä viime kesältä. Tällä osaamistasolla sujui hyvin jo kaikki erilaiset sisääntulot, ja vídeo onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka erilaisia suoritukset voi olla, välillä 3 laukkaa, useimmiten neljä, välillä tarvitsee tehdä huomattavia laukan säätöjä jotta osuma onnistuu. Puomin jatkoja treenattiin, ja niissä treenaamista olikin. Viimeinen suoritus on karu esimerkki siitä, kun koira ei osaa tehdä halutunlaista suoritusta, vaikka yrittäisikin. Noita kävi valitettavan paljon, ja se laittoi miettimään miten opettaa asia oikein, ja kuinka vaikea joku kääntyminenkin teknisesti on.




Mutta en siis ole ollenkaan sitä mieltä, että täysillä alusta asti juoksuttaminen on ainoa tie, mutta uskon että jos valitsee tehdä alustalla tai ihan vain sheippaamalla, on erittäin tärkeää, että koira on harjoiteltaessa rento ja avoin oppimaan ja keksimään, jolloin vauhti tulee, noh. rennosti itsestään, ilman painetta. Luulen että vaatisi siis jopa enemmän taitoa kouluttajalta yleisesti, ihan vain oletus. Jokaisella matka on varmasti omanlainen, ja tärkeintähän tässäkin hommassa on vain loppujen lopuksi ne ihan perus periaatteet. Sitä saa mitä vahvistaa, ja pitää osata oikealla näppituntumalla vaikeuttaa ja helpottaa. Koulutus on tapahduttava hyvin operantisti, koiraa ei voi pakottaa suoritukseen mitenkään, jos onnistumista ei tule. Epävarma ja vauhtia hidastava koira vielä suuremmalla todellisuudella loikkaa. On tärkeää pystyä rohkaisemaan yrittämään, ja aivan varmasti tämä kaikki on paljon helpompaa jos tehnyt ja opettanut koiralleen paljon erilaisia juttuja, ja osaa lukea sitä ja tietää miten se oppii, ja tietysti myös toisinpäin, eli koira on oppinut oppimaan ja aktiivisesti yrittämään. On luotava koiralle ajatus, että on erittäin tärkeää osua siihen kontaktiin, ja palkan pitää olla sen mukainen. Esimerkkinä Muusa käy itse juoksemassa puomia jos on ollut hallilla vapaana, ja osuu aina todella hienosti. Se on niin aivopesty siihen hommaan, että kontaktille osumisesta tulee ihan paras fiilis. 

  Muusan kehut ekan täyskorkean puomin jälkeen
 

Paljon me ollaan treenattu ja harmaita hiuksiakin on saatu, mutta on kyllä ollut todella opettavainen projekti, ja siksi siihen lähdinkin. ja on ollut kivaa huomata, että se mitä luvattiin alussa ylläpidosta, tuntuu kyllä täysin pitävän paikkaansa. Juoksukontakti ei huonone vaikkei sitä jatkuvasti ole hinkkaamassa, päinvastoin paranee vaan kuin viini, ja virheet on kyllä vähentyneet niin treeneissä/kisoissa hyvin lähelle nollaa, huonoja toistoja tulee onneksi vielä harvoja, joissa osuma ei ole tarpeeksi hyvä, niin on jotakin mitä treenata siinäkin. Alkuun virheet ei olleet yllästys, asia on niin vaativa koiralle, että vaikka yritti, ei aina voinut onnistua. Vähemmälläkin määrällä treeniä olisi varmasti selvinnyt, mutta varsinkin kun ekaa kertaa jotakin tekee, ei voi välttyä turhalta työltä. Meillä ei ollut myöskään käytössä madallettavaa puomia, joten viritelmien rakentamiseen ja mielikuvituksen käyttämiseenkin meni oma vaivansa. Ja varmaan takapakkejakin tuli välillä oman osaamattomuuden takia, mutta juuri siinähän sitä oppii eniten, eikä siinä että kaikki sujuu vähän liiankin helposti.

Aloitettiin projekti kun Muusa oli reilu 7kk ikäinen. Ensin juostiin mattoa pitkin, ja siinä saikin jo itse alkaa opetella näkemään niitä jalkoja. Muusa juoksi hyvin. Matto vaihtui lankkuun. Ostin rautakaupasta kaksi kahden metrin hyllytasoa ja liimailin niihin mattoa päälle, ja eikun juoksemaan. Siitä siirryttiin puomin alasmenolle jota nostettiin oppimisen mukaan. 

Alkuun treenasin paljon yksin, pidin kuollutta palkkaa mihin Muusa juoksi hyvin, ja putkea edessä niin sai hyvin suunnan.


  Lankun jälkeen lisättiin keskiosa mukaan, ja sitten korotettiin se viritelmä jo melko korkeaksikin. Se oli osin ehkä vähän turhaa työtä, mutta tuskin kuitenkaan ihan täysin. Kun siinä vaiheessa lisäsi ensimmäisen kolmanneksen ja vauhtia, ei tullut onnistumisia. Päädyttiin siis madaltamaan puomi kokonaan, olisiko ollut minipöydän päälle, ja siitä alkoi uudelleen korotusprosessi. Kävin videoita äsken läpi, ja kyllä ne osa treeneistä melko epätoivoisilta näytti, mutta hitaasti edistystä tapahtui. Välillä laskettiin alaspäinkin, kun onnistumisprosentit oli liian pieniä. Onneksi jaksoin olla kärsivällinen.Tätä vaihetta kesti siihen asti, että puomi vihdoin ja viimeinen saavutti täyden korkeuden.

Muusa 10kk, tässä treenissä madallettiin puomi ja otettiin paljon lisää vauhtia. Pitää osata kiihdyttää eikä vain hölkätä.


Harjoitusta takana rapiat 5kk, ikää karvan alle 1v. Juoksee jo hyvin, ymmärrys ja toteutus? Välillä hyviä treenejä, välillä aivan kuraa. Näissä korkeuksissa alkoi suurimmat ongelmat ja edistys oli hidasta, mutta kärsivällisen yrittämisen jälkeen asiat loksahtelivat paikoilleen kuin itsestään.



28.3 yli 7kk harjoittelun jälkeen otimme ensimmäisen treenin täyskorkealla puomilla. Prosessi ei missään nimessä ollut silloin vielä lähelläkään kisavalmiutta. Lähestymis matkoja oltiin silloin saatu hieman laajennettua, ja suoraa hyppyä olin kokeillut puomin edessä matalalla putken sijaan. Ohjattavuus puomin jälkeen oli nolla. Ymmärrystä oli, mutta ei vielä sen vertaa lähellekään, että olisi pystynyt katsomaan ohjausta ja silti keskittymään kriteerin pitämiseen. Tai katsoa ponnistuspaikkaa edessä näkyvälle hypylle samalla kun pitää laskea ne askeleet siihen kontaktille. Paljon työtä siis edessäpäin, mutta erilaista työtä, mistä olinkin innoissani. Korotus oli osin niin hermoja raastava prosessi sekin.

Kotona treenailin ymmärrystä, ja aloin miettimään käännöksiä. Oli aika myös aloittaa A, mikä olikin oletettua helpompi prosessi. Tässä kolmas treeni Asta. Suurin työ jäi Muusalle miettiä, miten se saa pitkät askeleensa järkevästi asetettua. Ongelmia tulikin myöhemmin siinä, ettei aina riittänyt kropan hallinta liidellä nätisti koko An ylitse yhdellä laukalla, mutta kahdella laukalla dyykkaa ihan liian alas, mikä ei ole järkevää eikä mukavaa niin jyrkällä seinämällä. Väillä tämän takia otti virheitä, jotka on jääneet itsestään pois. Nykyään tulee kovasta vauhdista ykkösellä, pienemmästä saattaa tulla kakkosella.

 Muusan kolmas treeni A esteellä, käännösten ensimmäisiä kokeiluja.

Käännöksiin halusin lopulta kunnollisen etutaka osuman. Nykyään se suoritetaan niin, että jarruttaa päällä, vaihtaa laukan joko ennen puomia tai puomilla tarpeen mukaan, tekee hyvän jalka erottelun kuitenkin kontaktilla ja oottaa viiston linjan haluamaan suuntaan, samalla katsoen mun ohjauksesta suunnan jatkoon. Tämäkin prosessi oli pitkä, ja alkuun onnistuneita sai hakea, välillä tuntui että osaa, välillä tuli takapakkia. Nyt on ollut pidempään kääntymisissäkin. En ole nykyään ottanut videoita paljon ollenkaan, mutta tässä joku video missä näkyy käännösten harjoittelemista aika alkuvaiheessa kuitenkin täyskorkealla puomilla jo.


Siinä koottuna videoita pitkin matkan, mutta nykyisyydestä ei ole oikein mitään materiaalia. Tällä hetkellä käytössä käskyt: Eteen: saa paahtaa itsenäisesti eteenpäin seuraavalle näkyvälle esteelle, kiipeekiipee: mennään exitit joilla voi ensin mennä pari laukkaa eteen ja sitten katsoa ohjaus, oikea ja vasen, joilla tehdään kaikki missä ei auta kiihdyttää eteenpäin ollenkaan. A:lla käytän samoja vihjeitä. Tämä systeemi on toiminut hyivin kisoissa ja ratatreeneissä, ja koska Muusa on suhteellisen kuulolla oleva koira ja puomin jälkeen tulee kiltisti ohjaukseen, ei meillä ole ollut ainakaan vielä tarvetta loppuunsa hioutuneelle suulliselle erottelulle. Jos joskus on, niin sitten treenataan lisää. Ja aika näyttää miten päästään tarpeeksi vaikeuttamaan harjoituksia vai tarvitseeko. Jotenkin sitä on vain oppinut, että jos ei kehitys suunta ole eteenpäin, niin paikallaan ei pysytä, vaan asiat sitten huononee.

Yksin tätä prosessia en olisi varmasti saanut vietyä loppuun, joten kiitos treenikaverit, neuvon antajat ja pallonheittäjät Raisa, Anni, Sami, ja Karo. Ja varsinkin Minna, kenen kanssa ollaan myös pohdittu juoksukontaktiasiaa enemmän kuin paljon. Trkmanin nettikurssilla oltiin myös, ja siitäkin oli oma hyötynsä, varsinkin motivaation kannalta, ja hirveästi oppi myös seuraamalla muiden prosesseja ja oppimista.

Suosittelen juoksareita ehdottomasti, jos on valmis treenaamaan ja kohtaamaan myös haasteita, sekä nauttii koiran kouluttamisesta. Uurastus palkitaan toivottavasti lopussa :)




















3 kommenttia:

  1. Minkä ikäisenä Muusa kiinnostui agilitysta? Tapahtuiko se ihan yhtäkkiä vai miten eron huomas? :)

    VastaaPoista
  2. Hmm, hyvä kysymys. Ainahan se siis teki kiltisti minkä pyysi, ja ihan minimaalisella opettelulla pystyi tekemään vaikeitakin ratoja. Yritin tietysti innostaa sitä helpoilla vauhdikkailla jutuilla, mutta oli vähän sillä asenteella että mitäs kivaa on juosta putken läpi tai hypellä hyppyjä. Muistan kun sidoin sen kiinni kentän laitaan ja tein vähän Moonan kanssa että se kiihtyisi, kiljui kuin syötävä, mutta omalla vuorolla istui tyynesti lähtöön ja otti vakavan ilmeen naamalle. Silloin mietin että siitä ei varmaan huippu koiraa tule, ja mietin ilman sen kummempaa harmittelua jättäväni lajin ja keskittyvän siihen missä sen silmät loistaa. Mutta se taisi olla vain sen tyyli omaksua uudet asiat hyvin matalassa vireessä, jotta pystyi ajattelemaan enemmän. Muusa ratkaisi suurta arvoitusta, että mitä agility on. Ehkä :D Vauhti tuli pikku hiljaa kun antoi sen kehittyä ja kasvaa omaan tahtiin, ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että hei sehän oikeastaan onkin ihan nopea koira, ja oikeastaan ihan uskomaton, ja se oli kyllä iloinen yllätys se. Tuntui kun olisin saanut lahjan, ja osasin kyllä arvostaa sitä. Tämä pitäisi kyllä muistaa jokaisessa treenissä ja kisassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja se ikä, hmm. Varmaan siinä lähempänä kisaikää alkoi vauhtia tulla vähän enemmän, ja muistan treenikaverin ihmetelleen, että meneepä se ihan hyvää vauhtia. Silloin tajusin itsekin, että niin se nyt tekee, eikä enää erotu joukosta hitaana yksilönä, mitä en oikeastaan edes ollut ajatellut, mutta niinhän se oli ollut. Muusan kohdalla sitä vauhtia on tullut näkyvästi lisää ainakin kahteen ikävuoteen asti. Silloin kun mietin lajin lopettamista käytiin parilla kokeneella kouluttajalla, ja kysyin arviota onko tässä järkeä, ja vastaukset oli että vaikuttaa lupaavalta koiralta, ja helpompi vaan mulle kun ei ole heti hullu. Yleensä yritän tehdä päätökset itse, mutta tuosta oli apua, ja lopetin miettimisen siihen paikkaan, ja uskoin että siitä tulee juuri hyvä mulle, ja ehkä juuri sitä uskomista se tarvitsikin, ei voi tietää :) Mutta siis tarinan opetus, summa summarum, ei kannata arvioida pentukoiraa ja sen potentiaalia, vaan antaa aikaa kehittyä ihan rauhassa, eikä kaikki koirat syty heti.... :D Ehkä olisi pitänyt olla itsestäänselvyys, muttakun tuntui vaan että kaikkien pennut jo meni ihan hullua kyytiä ja kaikki tuttujen koirat jo kuulemma heti pentuna hullaantuneita lajiin.

      Poista