Rasmus

Rotu: x-rotu (rekisteröimätön labradori)
Syntynyt: 10.10.2006
Agility: 1x SERT-A


Rasmus on meidän edellisen koiran Zeran pentu. Zera tuli meille pentukotiin opaskoirakoululta, mutta hyvän luonteen ja terveytensä ansiosta siitä tulikin siitoskoira, eikä opasta. Saimme siis pitää Zeran kotona. Zeran toinen pentue opaskoirakoululle oli jostain syystä viallinen, pennut eivät olleet kehittyneet ennen syntymää. Opaskoirakoulu ei enää pennuttanut Zeraa sen takia, joten siitä tuli meidän oma. Äiti päätti jostain kumman syystä haluta Zeran pennun, ja valitsi urokseksi sitten meidän tuttavien labradorin Opas Sykkeen, josta ei ollut tullut opaskoiraa. Zera sai kaksi uros pentua, joista toinen on Rasmus.
Rasmus oli muistaaksen aika herkkis pentu. Se kusi alleen jos tunsi olonsa epävarmaksi, toki äitikin saattoi kasvattaa sitä liian ronskisti. Mulla ei ole paljon muistikuvia Rasmuksen nuoruudesta, kun silloin koirat eivät juurikaan kiinnostaneet, ihme kyllä. Muistan että Rasmu söi mun kenkiä ja puri reiän mun uikkareihin, siitä suutuin syvästi.

Pikkuhiljaa meidän suhde parani

Jotenkin ajauduttiin vekoran tokokurssille. Ei se hyvin varmaankaan mennyt, eikä tokokärpänen puraissut ollenkaan. Oliko ihmekään kun minun koiranlukutaito oli silloin hyvin vähäinen, eikä koirankoulutuksesta ollut minkäänlaista ideaa. Päädyttiin kuitenkin agilitykurssille jotenkin, olisinkohan innostunut kun näin Airan borderterrieri Ilon agilitykisoissa. Rasmus edistyi agilityssä, joten minäkin sitten innostuin. Treenaaminen oli alkuun ihan vain kerran viikossa kurssilla tapahtuvaa, mutta pikkuhiljaa agility vei ihan mennessään. Meistä tuli Rasmuksen kanssa ihan kaverit, vaikka alku olikin aika takkuinen. Ennen ei ollut mitään mahdollisuuksia saada Rasmusta innostumaan edes leikistä kanssani, mutta nykyään se taistelee ainakin agilityssä vaikka mistä. Tokoakin on kokeiltu, ja nykyään Rasmus on siitäkin ihan innoissaan. Ilo on ylimmillään kun saa puuhata mun kanssa jotain :)

Minkälainen Rasmus sitten on?
Rasmus on toisinaan maailman iloisin pieni syliteltävä noutaja, mutta toisinaan todella masentenut. Se on todella herkkä ja ohjaajapehmeä, mutta myös hösäävä vouhottaja. Ongelmia tulee jos Rasmu huomaa tekevänsä jotain väärin, tai jos joku ei ole siihen tyytyväinen. Silloin se paineistuu ja menettää toimintakykynsä kokonaan. Kultaista keskitietä on vaikea löytää. Lenkillä se on joko vouhkaava räyhäke, tai sitten perässä vedettävä elämänilonsa menettänyt surkuttelija. Toisaalta se on epävarma ihmisiä ja koiria kohtaan, mutta toisaalta se rakastaa kaikkea ja kaikkia. Toisaalta sillä on huono hermorakenne, eikä ikinä voi olla täysin varma miten se mihinkin reagoi, mutta taas toisaalta se osaa makoilla rauhassa suurenkin hälyn keskellä, tai agissa vuoroa odottaessa. Erittäin ristiriitaista siis. Mutta oli miten oli niin Rasse on kyllä oikein symppis koiraherra. Nykyään arki on sen kanssa oikein helppoa ja sujuvaa, ja sen kanssa on ilo harrastaa. Nyt Rasmus asuu seinänaapurissa isänsä sykkeen kaverina.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti